28.2.2015

Tulkoon valo!

Sähkömies sanoi: "Tulkoon valo", ja valo tuli, ja sähkömies näki että se oli hyvä. Tämä ilta on mennyt kyllä melkoisen hartaassa hurmostilassa. Sitä tosin on edeltänyt muutama päivä työtä.

Kuten jo edellisessä blokkauksessa kerroimme, niin meille oli ilmestynyt uusi sähkötaulu. Tämä tarkoitti että keskiviikkona töiden jälkeen me keräsimme kimpsut ja kampsut ja lähdimme mökille - tai no - minä lähdin, sillä otin pari päivää vapaata. Ismo lähti viemään minua, sillä ostimme jenkkikaapin mökille ja se ei mahtunut omaan autoomme, joten meidän oli vuokrattava pakettiauto. Sähkömiehen kanssa kun oli sovittu että hän tulee aamulla seitsemältä aloittelemaan töitään. Oli melkoinen elämys nähdä uusi sähkötaulu vanhan kohdalla.

Yö meni hytisten - emme olleet käyneet mökillä kahteen viikkoon, joten lämmittäminen kesti hieman. Aamulla pääsimme aloittamaan työt ajallaan. Sähkömiehen kanssa oli sovittu että hän tekee työtään ja minä siirrän huonekalut paikasta toiseen, jotta hänellä on esteettömät työmahdollisuudet. Hän etenikin rivakasti ja torstain aikana hän oli tehnyt molempien makkarien sekä puolet olohuoneen sähköistä. Hänen lähdettyään pääsin sitten suorittamaan makkareihin loppusiivousta. Ilta meni makkarien valoja ihastellessa :D Perjantaina sitten jatkoimme hommia ja sähkömies sai tehtyä loput olohuoneesta ja keittiön. Oli kyllä mahtavaa todeta, että kaikissa huoneissa on pistokkeet ja valot syttyvät katkaisimesta. Enää ei tarvitse miettiä johtoratkaisuja ja sitä, että minkä laitteen otan pois jatkojohdosta kun haluan käyttää toista laitetta.

Torstain aikana olin siirtänyt kaikista huoneista huonekalut pois tieltä, joten mietin perjantaina että mitäköhän tekisin kun on luppoaikaa. Seuraavana vuorossa on joka tapauksessa eteisen remontti, joten tyhjensin sen tavaroista ja aloin purkamaan seiniä ja kattoa. Tiesimme että alla on hirsiseinä, mutta kuntoa emme tienneet. Oli mahtava todeta, että hirret olivat täydellisessä kunnossa. Sieltä löytyi kaksi muinaista graffittia. Nimikirjaimet KV ja TI oli kaiverrettu hirsiseinään, joka ei ainakaan 50-luvun jälkeen ole nähnyt päivänvaloa - mahdollisesti ei aikaisemminkaan. Keskustelimme, kuinka kiva olisi tietää keitä kyseiset henkilöt ovat olleet. Toinenkin ihmetyksen aihe löytyi. Pinkopahviin joka oli hirsien ja panelin välissä oli joku tehnyt laskutoimituksia. Erityisesti yksi herätti huomiomme. Kun lasketaan yhteen 13, 13 ja 10 niin mikä on loppusumma? Joku oli laskenut ja saanut tulokseksi 46. Nyt eteinen on purettu ja pääsemme miettimään mistä lähdemme sitä rakentamaan uudelleen.

Antiikkiset graffitit. Kukakohan on KV?
Ismo tuli perjantai-iltana mökille ja ilta meni kattolamppuja kiinni laittaessa ja niitä ihaillessa. Lisäksi teimme suunnitelmia lauantaita varten. Mietimme jaksaako Ismo tehdä mitään, kun on ollut vähän flunssainen. Lauantaina kuitenkin hänellä oli parempi olo hyvin nukutun yön jälkeen ja hän aloitti repimällä keittiön suljetun ikkunan edestä olevat laudat pois. Niiden alta paljastui paksut pinkopahvit ja näiden alla taas oli kuivat purut. Nämä poistettuamme totesimme että ei kun moottorisaha käyntiin ja sahaamaan ikkuna-aukkoa. Sen jälkeen vain mallaamaan ikkunaa paikalleen, laittamaan kiiloja reunuksiin ja täyttämään kaikki raot pellavariveellä. Sitten vain listoituksen pariin. Ismo omaan totuttuun tapaan työskenteli tehokkaasti ja pienet yksityiskohdat huomioiden. Minä sillä välin esitapetoin sängyn päädyn levyt, jotta ensi viikonloppuna pääsen laittamaan lopullisen tapetin.

Kuudessakymmenessä vuodessa purut olivat painuneet kymmenisen senttiä
Purujen seassa oli ruohoa, ohranvihneitä ja vaikka mitä muuta roskaa 
Vähän jo päivä pilkottaa läpi poranrei'istä.
Ikkunan sovitusta
Jei..... Nyt meillä on ikkuna paikoillaan!
Ensi viikonloppuna sitten laitamme tiskipöydän viemäreineen paikoilleen ja viimeistelemme keittiötä.

Tästä on hyvä jatkaa Paavalin neuvoa seuraten. Hän kirjoitti kirjeessään efesolaisille: Eläkää valon lapsina! Ainakin mummonmökissä tulee olemaan valoa pitkään eteenpäin.


2 kommenttia:

  1. Tehän saitte oikein valtavasti lisää valoa, kun tulivat sähkövalot ja vieläpä uusi ikkunakin. Valo voittaa! =)

    VastaaPoista
  2. Hyvältähän tuo näyttää! Sähkötyöt ovat alkamassa meidän mökillä noin kuukauden kuluttua. Pitkä matka on tultu sen remontoimisessa. Mukava sitten, kun näkeekin kunnolla. Kiva tuo pieni ikkuna!
    https://www.oulunsahkotek.fi/sahkosuunnittelu-ja-sahkoasennus/

    VastaaPoista