20.11.2012

Remppa etenee

Viime viikonloppu meni taas rattoisasti mökillä ja kävimme siellä suunnitelmista poiketen myös sunnuntaina, sillä saimme jokaiseen sukuun kuuluvan sähkömiehen sunnuntaina paikalle katsomaan miten uudet sähkövedot kannattaisi tehdä.

Purkutyöt jatkuivat pienemmässä makkarissa ja saimme sieltäkin lattian auki ja nyt kummatkin makuuhuoneet ovat samassa pisteessä remontin suhteen. Tällä kertaa kuvat jäivät jostain syystä ottamatta, mutta otetaan niitä sitten ensi kerralla reilusti enemmän :-)

Koska talo on rinteessä, olohuoneen ja keittiön kohdalla rossipohjan ryömintätila on reilun metrin korkuinen, mutta makuuhuoneiden kohdalla ryömintätila on kovin matala ja kun tuuletusaukkoja on joskus aikoinaan ahkerasti tukittu, ilma ei ole vaihtunut makuuhuoneiden alla kovinkaan hyvin. Maa oli jonkun verran kosteaa makuuhuoneiden alapuolella sokkelin vieressä, tosin en ihmettele sitä yhtään tämän vuoden sademäärän tietäen. Lisäksi kosteutta ylläpitävät ryömintätilaan maan päälle jätetyt rakennusjätteet edellisistä remonteista. Laudanpätkiä, purua ja tapetteja oli jätetty paljon ryömintätilaan ja ne ylläpitivät mielenkiintoisen näköistä kasvustoa, joka onneksi oli pysynyt rakennusjätteiden päällä, eikä lähtenyt leviämään rakenteisiin. Seuraavalla kerralla pitääkin lapioida romut ryömintätilasta pois ja ottaa vaikka muutama sentti kosteaa maata pinnalta pois. 

Sain lisättyä helposti isomman makuuhuoneen kohdalle ilmanvaihtoputken, sillä sokkeli ylsi vain reilut 10 senttiä maanpinnan alapuollelle ja putken pään sai kaivettua helposti sokkelin alta ryömintätilan puolelle. Toisen putken voisi laitaa pienemmän makuuhuoneen nurkkaan, ryömintätilan kaikken matalimpaan kohtaan. Toivottavasti metrin pituinen viemäriputki saa aikaan ryömintätilaan edes pienoisen imuefektin, jotta ilmanvaihto tehostuisi alapohjassa edes hieman.

Edellisessä remontissa lattian tukirakenteet on tehty lähes kokonaan uudelleen ja lattialankkujen alta paljastui hyväkuntoista kakkosnelosta ja nelosnelosta. Alimpia seinien hirsikerroksia tökin puukolla ja muutamia haperoituneita kohtia alimmasta hirsikerroksesta löysinkin makuuhuoneiden kohdalta. Tämä oli tietysti odotettavissa kun hirsirakenteista betonisokkelin päälle rakennettua taloa kunnostaa, mutta aina se hapero hirsi ärsyttää vaikka sitä on osannut odottaakin. Onneksi vain yhdestä kohtaa pienemmän makuuhuoneen nurkassa, noin puolen metrin matkalta, hirsi tuntui olevan läpeensä höttöä. Nurkan toiselle seinälle olikin edellisen remontin aikana vaihdettu samainen puoli metriä nelosnelosta hirren tilalle. Mutta pienen googlailun jälkeen rohkaistuin ja päätimme, että rapsuttelemme osittain haperoista hirrenkohdista höttöpuun pois ja paikkaamme huonon kohdan esim. kakkosnelosella ja tuo puolen metrin huonompi kohta pitää sitten korvata isommalla palkilla.

Perjantaina tulee mökille puutavaraa, saa nähdä miten töiden lomassa kerkeää suhaamaan 160 km suuntaansa vastaanottamaan lattialautoja.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti