6.4.2015

Kevättä rinnassa

Kevät keikkuen tulevi ja samaten työnteko Holjassa saa uutta puhtia. Ajoimme jo viime keskiviikkona mökille kissojen kanssa ja aloitimme siellä sitten työnteon - torstain kun olimme molemmat ottaneet vapaaksi. Torstaiaamuna teimme listan mitä tarttee ostaa Pälkäneen Rautiasta - eli tiiliä tuli melkoinen määrä mukaan, laastia jne. Kun pääsimme mökille, huomasimme että lasiveitsi oli jäänyt ostamatta. Sitä kun tarvitsimme laattojen halkaisuun. No Ismo suhautti samantien takaisin Rautiaan hakemaan lasiveistä. Ennen kuin päivä loppui niin Ismo oli käynyt Rautiassa neljä kertaa sillä ainakin jotakin tuntui puuttuvan. Ja eihän tietenkään lasittamattomien laattojen halkaiseminen onnistunut lasiveitsellä, joten piti sitten investoida laattaleikkuriin.

Seuraava urakka oli pienen muurinjatkeen tekeminen. Liedessä jonka saimme siskoltani oli hormin paikka eri kohdassa kuin vanhassa hellassamme, joten muurasimme pienen tason jonka alaosaan teimme uuden hormiston, joka yhdistettiin vanhaan. Lisäksi laatoitus oli tehtävänä ja samaten lieden raahaaminen sisälle, mikä ei ollutkaan ihan helppo homma. Se kun painoi melkoisesti - vaikkakin puolet vähemmän kuin vanha liesi, mutta hiki siinä silti tuli. Viimein ja vihdoin saimme lieden nostettua paikoilleen ja se on valmiina siellä. Kuvat jäivät näköjään ottamatta. Mutta onpahan jotain ensi viikkoa varten.



Nyt keittiö on sitten valmis. Enää pieniä silauksia tarttee tehdä, mutta ne tehdään ajan myötä. Keittiön kuntoon saamisen jälkeen Ismo päätti ryhtyä katsomaan kuistin lattiaa. Meillä oli jäänyt jonkin verran lattialautoja muiden huoneiden laitosta, joten Ismo laittoi näillä sitten kuistin lattian kuntoon. Ensin Ismo katsoi lattian rakenteet että ovat kunnossa jonka jälkeen ladoimme vanhoja lattialautoja koolausten päälle, jotta uudet lattialaudat saadaan samansuuntaisesti, kuin muiden huoneiden laudat. Eteisen koolaukset on nimittäin tehty toisin päin. Eteisen lattialautojen laittaminen paikalleen sujui kuin leikiten, onhan tässä jo tullut kerättyä kokemusta. Pientä jännitystä aiheutti, riittävätkö lattialaudat, sillä vaikka niitä oli jäänyt yli aikamoiset kasat muiden huoneiden lattioiden laitosta, ne vähenivät uhkaavaa vauhtia lattian valmistumisen edetessä. Jäljelle jäi yksi täysipitkä lattialauta ja muutama lyhyempi pätkä.
Viimeisiä lautoja vaille valmis
Keittiön vastaisessa nurkassa on vanha kulmarauta, mutta se jäi harmiksemme lattialautojen peittoon
Valmista eteisen lattiaa
Minä samaan aikaan pistin pihalle roihun ja keräsin kaikki mahdolliset poltettavat jätteet. Jossakin vaiheessa tuntui että minä olen kyllä melko palvattu, sillä savua tuli alussa melkoisesti. Samalla pääsin siivoamaan pihaa sekä suunnittelemaan ja kaivamaan tulevan puutarhavajan perustuksia. Roskien polttaminen kesti kolme päivää ja vielä jäi vähän tulevillekin viikonlopuille poltettavaa.
 
Grillikausikin tuli sitten avattua, sillä grillissä roskien polttaminen sai aikaan kunnon hiilloksen. Oli kiva istuskella saunan jälkeen pimenevässä illassa grillin lämmössä ulkosalla.

Tulevana viikonloppuna kun menemme taas Holjaan niin otamme mukaan loput tarvikkeet mitä tarvitsemme ja remontoimme kuistia niin paljon kuin kerkiämme. Eli pian saatte kuvia uudesta kuististamme. Tavoitteena on tehdä katto valmiiksi ensi viikonlopun aikana. Seinät onkin sitten helppo tehdä ja sujuu varmasti vanhalla rutiinilla.  

1 kommentti: