Viikonloput tuntuvat kuluvan aika säännönmukaisesti mökillä. Ensi viikonloppuna tosin ainakin sunnuntai jäänee mökkipäivänä väliin, sillä kummatkin istumme vaalitoimitsijoina koko iltapäivän ja illan. Mutta sen verran mökkihöperyys on iskenyt, että ihan pakko sinne mökille on mennä perjantaina ja puuhastella ainakin ihan pikkuisen lauantaina!
Pääsiäisen saavutus, eli hella ja hormiliitos näyttivät olevan vielä yhtenä kappaleena ja kokeilimmekin heti miten hella vetää. Noh, eihän se kovin hyvin tuntunut vetävän. Hellahan istui viikon verran pihalla sateessa pari viikkoa sitten ja taisi imaista aika runsaasti kosteutta sisäänsä. Hormiliitosmuuraus sitten taas taitaa vieläkin huokua sisästään kosteutta, joten vaikka kädellä tunnustellessa vetoa tuntui olevan reippaastikin, hella pössäytteli tasaisesti savut sisälle. Pienellä poltolla, eli paperilla ja pahveilla, veto tuntui koko ajan tasaisesti paranevan, mutta lauantain aikana mökki savustui oikein kunnolla. Sunnuntaina hella tuntuikin sitten vetävän paljon paremmin ja lykättiin hellaan pari klapia palamaan. Tietysti matalapaine ei avittanut hommaa yhtään...
Siro-hella ja hormin välikappale. Sähköhellakin löysi paikkansa hormin välikappaleen päältä. |
Koko mökin huonoimmassa kunnossa oleva rakenne on nyt siis työn alla. Eteisen katto.
Lauantaista kului rattoisasti puolikas repiessä vanhoja kattopeltejä, räystäslautoja ja rännejä pois. Kattopeltien alta paljastuikin syy vuotavaan kattoon. Peltikaton alla oli huopakate, mutta pellin ja huopakatteen väliin oli laitettu koolauslaudat poikittain, joten peltikaton ja huopakatteen väliin päässyt vesi ei päässyt valumaan pois huopakatteen päältä, vaan jäi lillumaan huopakatteen päälle koolauslaudan taakse ja sieltä sitten naulanrei'istä ja huovan saumoista aluslautoihin ja eteiseen. Osa aluslaudoista ja ainakin yksi tukipuu ovat mätiä ja mielenkiintoisen valkoisen kasvuston peitossa, huopakate on höttöä. Sitten loppuikin aika ja eteisen katon purku pysähtyi huopakatteeseen. Noh, edes jokin sadesuoja eteisellä - ei jaksettu viritellä pressuja lepattamaan.
Poikittaisten juoksujen taakse oli kertynyt vuosikymmenten koivunsiemenvarasto |
Juoksujen kohdat näkyvät hyvin, ne olivat kosteat. |
Vesi löytää tiensä. |
Uusi puutarhavaja |
Minun puuhastellessa vajan parissa Kimmo jatkoi taas kaivuuta ja hiekan rahtaamista grillipaikan pohjan parissa. Lisäksi vessan paikkaa näköjään pitää hieman siirtää, sillä nyt vessalle suunnitelle paikalle vievän polun kohdalla on valtava kivi, jonka kohdalle laatat eivät oikein istu. Kivestä tuleekin sitten porras vessaan ja vessa siirtyy parilla metrillä liiterin nurkalle.
Jottei ihan rakentamiseksi mennyt, kerkesimme myös ihastelemaan täyteen kukkaan puhjenneita krookuksiakin!
Krookuksien lisäksi maasta nostavat päätään jo tulppaanit, hyasintit, skillat, helmililjat, narsissit ja suurin osa perennoistakin!
Are the flowers growing wild or were they planted? They look amazing. Will need to get some for our mummonmokki. Excuse my ignorance if it is obvious as Google translate is not very good. Andrew.
VastaaPoistaWe've been planting like 400 bulbs there over the past two autumns, tulips, crocuses, hyacinths, irises, and so on :-)
PoistaMeillä on samanlainen hella omassa mummonmökissämme. Piipussa on imuri, jota käytän aina pistäessäni hellaa tulet, eikä savu tule sisälle. Porinmatti sen sijaan... sen piipun imuri on rikki ja huushollista uhkasi tulla savustuspönttö, kun pistettiin porinmattiin tuli.
VastaaPoistaMeillä on piippu keskellä tupaa ja siinä on takana sellaiset omat luukut hellan ja uunin hormeille, ensin laitan hellan tai uunin sytyttämisvalmiiksi ja sen jälkeen laitan paperia palamaan niihin hormeihin eli esilämmitän hormin eikä mitään savuongelmia tule kun laitan tulet pesiin.
VastaaPoistaOlipas kummallinen katonkorjaus tehty kuistille. Ihania teidän kukkaset.
Mukavaa että kattotyöt saatiin alulle. Meidän täytyisi peltikaton pesu vielä tehdä tässä ennen talvea. Juuri tämän kesän aikana sitä katselin, että kyllä on kasvustoa sen verran että on jopa likaisen näköinen. https://www.suomenlaatukatot.fi/peltikaton-maalaus
VastaaPoista