26.5.2013

Olemme pitäneet huolta puutarhastamme

Auts.... selkä huutaa Hoosiannaa ja lujaa!!! Jaa mikäkö syynä? No viikonlopun remontti tietenkin. Lauantaina ajoimme Holjaan, Helsingissä oli lähtiessä puolipilvinen ilma, mutta mitä lähemmäs Holjaa pääsimme niin sitä vähemmän näkyi pilviä ja Pälkäneellä sitten oli aivan pilvetön taivas.

Siinä sitten rupesimme nokisutarin innoittamana savustamaan mökkiä. Liesi ja hormi oli kylmät ja tietenkin kaikki savut tulivat sisälle, joten päätimme sitten jatkaa tänään aamulla ettemme ihan muistuta kylmäsavustettuja kinkkuja :D. Saunan kiuas ja pata syttyivätkin helposti ja sauna rupesi lämpenemään ulos tulevan sulotuoksun saattelemana. Minä otin lapion kouraani ja lähdin ravinnoksi hyttysille. Viikonlopun tavoitteena oli saada ensimmäinen osa pihan yläosan perennapenkistä valmiiksi. Siinä sitten vähän aikaa kääntelin maata Ismon lämmittäessä saunaa ja kantaessa vettä, sekä aloittaessa pienen makuuhuoneen levytyksen viimeistelyä.

Sauna oli vanha perinteinen puusauna tiukkoine löylyineen. Vähän aikaa saunan jälkeen sitten istuskelimme pihakeinussa siiderien kanssa ja nautimme komeasta auringonlaskusta ja lintujen laulusta. Yön nukuimme paremmin kuin koskaan mökillä ja sunnuntaina heräsimme pirteinä ulkoa kuuluvaan lintujen kuoroon ja auringonpaisteeseen. Ismo jatkoi aamiaisen jälkeen pienemmän makuuhuoneen ja olohuoneen seinien levytystä ja minä taas menin jatkamaan pihan kääntämistä. Nyt sitten saimmekin pienestä makuuhuoneesta kaikki seinät levytettyä ja yli puolet olohuoneen seinistä. Nyt pienemmän makuuhuoneen levyseinät pitää siistiä ennen makulatuuripaperien laittoa, saumojen siistintä ja sitten saumapaperit paikoilleen.  Sen jälkeen onkin vain varsinaisten tapettien vuoro! 
Loppupäivän Ismokin tuli auttamaan perennapenkin teossa. On melko rankkaa kääntää pihaa, josta ei ole vuosiin pidetty mitään huolta. Kääntäminen sinänsä ei ole rankkaa, vaan niiden turvepaakkujen siivoaminen ja siirtäminen. Siinä meni pisin aika. Eli voitte uskoa että selkä on aika kipeä kaiken sen 9 tunnin kyykkimisen jälkeen. Lisäksi naama, käsivarret ja selkäkin saivat lisäväriä auringonpaisteessa. Lopuksi saimmekin ne perennat, joita olimme ajatelleetkin, maahan. Näitähän on:

  • Päiväliljoja (3 eri väriä)
  • Iiriksiä (4 erilaista: vanha evakko, perinteinen sininen, keltainen ja valkokeltainen)
  • Sormustinkukka
  • Isomaksaruoho
  • 3 eri pionia (gay paree, Sarah Bernhardt sekä Helsingistä palstalta tuotu lajike, jonka nimeä en muista
  • Harjaneilikkaa
  • pientä särkynyttäsydäntä
  • Marskinliljaa
  • Koristeheinää
  • Kultapiiskua
  • Ruiskukkaa

Loput tulevat sitten seuraavaan osaan perennapenkkiä kun vain pääsemme sen kimppuun. Ensi viikolla sitten menemmekin mökille jo torstaina ja olemme siellä aina sunnuntaihin saakka. Kissat otamme ensimmäistä kertaa mukaan. Saa nähdä mitä ajattelevat. Boris ainakin tulee olemaan todella innoissaan kaikista linnuista joita siellä lentelee ympäriinsä :D. Tavoitteena olisi myöskin päästä jo laittamaan puukuitulevyihin saumapaperit sekä pohjatapetit ennenkuin lopulliset tapetit tulevat.

Tässä pari kuvaa tämänkertaisesta edistymisestämme 

Piha lauantai-iltana

Sama kohta 24 tuntia myöhemmin

Pihalla kasvaa todella paljon lemmikkejä, myös valkoista jota en ole usein nähnytkään.




17.5.2013

Piikkejä ja nokea

Tänään koitti eräs historiallinen virstanpylväs. Olemme jo pitkään pohtineet sekä mökin että saunan savupiippujen kuntoa. Olemme ainakin tienneet, että mökin piipun hormit ovat haparoitunut yläosastaan, mutta täyttä kuntoa emme ole ryhtyneet arvailemaan ja saunan piipusta ei ole ollut mitään hajua. No Ismo huristeli aamulla Holjaan kylän nokisutarin takia ja jännityksellä odotimme mitä hän sanoo.

Yllätys oli melkoinen kun hän jopa kehui piippujen kuntoa.Nokea kuulemma tuli tosi vähän. Ainoat kommentit olivat että mökin piipun katonpäällinen osa pitää muurata jossakin vaiheessa uudestaan ja saunan kattoon kiukaan yläpuolelle tulee asentaa mineriittilevy. Näillä actioneilla ei kuitenkaan ole mikään tavaton kiire ja ainakin tuo mökin piipun muuraaminen on jo meidän listallamme. Olemme myös pohtineet kiukaan kuntoa jonkin verran. No sutarin mielestä kiuas on iankaikkisen vanha, mutta erinomaisessa kunnossa ja sanoikin ettei suosittele sen vaihtamista. No yksi investointi vähemmän ja onhan sutarinkin mielestä vanhan kiukaan laatu huomattavasti parempi kuin uudempien. Nyt ei malta odottaa että pääsee viikon päästä polttamaan roskia hellassa ja kiukaassa :D

Sutarin lähdettyä Ismolle jäi vähän aikaa ja hän siinä sitten siivosi vähän räystäitä. Viimeksi totesimme että sateella räystäistä vuotaa vesi ylitse suoraan talon seinustalle ja siitä talon alle. Räystäistä löytyikin ihan oma universuminsa. Ties koska viimeksi puhdistettu.

Saunan takaa olevan varaston alta ilmestyi esiin pieni tuhisija. Siellä arvatenkin asustelee siili ja tuli ihmettelemään meteliä :D Nyt sitten vain äkkiä lukemaan mitä siilille saa tarjota ateriaksi ja mitä ei. Muutenkin tuo Holja tuntuu olevan oikea eläintarha. Pihassa on vieraillut iso rusakko. Viimeksi kolme käkeä kukkui eri suunnissa. Käenpiika asuu naapuruston puissa ja joka kerta kun menee Holjaan voi kuulla ja nähdä kurkia. Lisäksi tiedämme että alueella asustelee ainakin ilveksiä ja karhujakin on tavattu lähimailla hirviä ja peuroja unohtamatta. Kohta siellä on sitten kaksi kissaeläintä enemmän kun viemme Pomon ja Boriksen tutustumaan tulevaan toiseen kotiinsa.

12.5.2013

Tehoviikonloppu

Pitkä viikonloppu ja remppa, siitähän sikiää paljon hommia. Helatorstai meni rattoisasti Nauvossa, Kimmon siskolla ullakonraivauksessa, siskon itsensä oltua hieman toisenlaisissa hommissa synnytyslaitoksella. Mutta heti perjantaiaamuna nostimme kytkintä ja suuntasimme taas Holjaan, maakuntamatkailu kunniaan!

Mökille raahautui mukanamme tällä kertaa lisää pensasaitatarpeita ja kolme omenapuuta. Koristearoniaa bongasimme 10 kpl pakkauksissa ja otimme niitä pari, lisäksi 10 kpl puistosyreenipaketti tarttui mukaan Plantagenistä. Omenapuut olivat myös tarjouksessa myös ja ostimme Pirjan, Huvituksen ja Punakanelin - toivottavasti seuraavien viikkojen tarjoukset osuvat yhtä hyvin kohdalleen, sillä nuo kolme omenaa olivat ostolistallamme. Vielä puuttuu Åkerö, Antonovka, Valkeakuulas ja Päärynäomena. 

Perillepäästyämme huomasimme, että naapurin kanttori oli ollut ahkerana ja pistänyt nurin pihakoivumme. Tämä nyt ei ollut suoranaisesti yllätys, kun olimme puhuneet kaadettavista puista, mutta maalla asiat tapahtuvat kun tapahtuvat ja nyt oli ollut otollinen hetki puunkaadolle. Aamu alkoikin sitten rattoisasti risusavotalla ja koivunpätkien pinoamisella.  Kimmo paperoi pikkumakkarin lattiaa laudoitusta varten. Samalla karautti pihaan päivän ensimmäinen toimitus, lattialaudat. Niitä tarvittiinkin, sillä heti kun saimme laudat pätkittyä oikean mittaisiksi, aloimme laudoittamaan lattiaa. Juu, lautojen pitäisi antaa "levähtää" muutama päivä, mutta kärsivällisyys ei ole hyve tässä tapauksessa. Mittasin lautojen kosteuden ja se näytti olevan n. 15% tienoilla, eli varmasti on luvassa rakoja lautojen väliin, mutta emmepä me Versaillesia ollakaan rakentamassa - vähän pienempää versiota tosin kyllä. :P

Luoja, että ne laudat olivat kieroja, ehkä yksi tai kaksi lauttaa noin kolmestakymmenestä meni paikoilleen ilman jumalatonta kumivasaramäiskintää ja sadattelua. Kyllä tuossa hommassa kaksi tarvitaan - lyöt pontin kiinni yhdestä kohtaa ja laudan toinen pää ponnahtaa pontista pois. Viimeinen lauta luonnollisesti piti laittaa puoliksi, että se menee paikoilleen ja siinähän meni taas rattoisasti hetki jos toinenkin nelimetristä lautaa halkisahatessa. Anyway, laudat ovat nyt lattiassa. Samalla sitten seinät saivat puukuitulevyt pintaansa. Ikkunaseinä jäi levyttämättä, kun perjantai-iltana väsy iski ja puuhastelimme sään seljettyä vähän aikaa pihalla. 

Perjantain viimeinen tehtävä oli sängyn kokoaminen. Kävimme edellisellä mökkireissulla Ikeasta Tarva-sängyn ja reilu tunti sen kokoamisessa meni. Pikkumakkari saa nyt toimia väliaikaisesti makuuhuoneenamme, sillä suurempi makkari on täynnä huonekaluja. Onneksi olohuone alkaa olla pinnoilta valmis ja saamme sen kohta siivottua remonttikamoista ja levitettyä huonekaluja sinnekin. Väsy iski ja teimme vielä tonttikierroskävelyn iltahämärässä. Kamalasti hommaa löytyi - rännit pitää putsata, pikkumakkarin kohdalla ränni vuotaa yli ja laskee vedet suoraan makuuhuoneen ikkunan kohdalle, mistä sokkeli ja ryömintätila ovat kaikkein märimmät. Saunan rännissä on enemmän sammalta, kuin koko tontilla yhteensä. Lyhyt istuskelu pihakeinussa lintujen sirkuttaessa (ja räkättäessä...) ympärillä rauhoitti mielen. Ensimmäistä kertaa nukuin todella hyvin mökillä, enkä herännyt kertaakaan yön aikana. 
Tarvan kimpussa viimemetreillä
Väliaikainen sisustus pikkumakkarissa
Lauantaina oli vakaa aikomus levyttää makkarin seinä loppuun ja jopa maalata kattokin, mutta kaunis ilma houkutti pihahommiin.  Perjantaina tuli toinenkin kuljetus, kuormallinen soraa, jonka aiomme levittää pihan ajotien pohjaksi ja osittain parkkilevennykseksi tien reunaan. Nyt emme tosin kerenneet koskeakaan soraan, vaan kasa jäi tien reunaan odottamaan seuraavaa mökkireissua. Toivottavasti se on sielä siellä silloin. Kimmo kaivoi rajalta vanhan angervoaidan juurakot pois - siinä menikin rattoisasti koko aamu. Minä puolestaan käväisin nopsasti Rautiassa ja hommasin kottikärryt, sillä niille on monasti ollut tarvetta. Juurakoita kertyikin kymmenen kottikärryllistä ja ne saavat nyt kuivaa ja lahota rauhassa tontin nurkkaan kasatussa risukasassa. Pihasta lähtee uskomaton määrä kuollutta kasvustoa - ruohoa, heinää, heinäkasveja, risuja, ruusuja, oksia. Kaikkein turhakkein kasvi, mitä tontilla on kasvanut on ehdottomasti koristevadelma, joka oli levinnyt täysin hallitsemattomasti. Poltimme myös aamulla risuja jonkin verran, mutta päivän lähetessä puolta, tuuli alkoi voimistua ja sammutimme nuotion. Koko päivä vierähtikin rattoisasti pihalla, ilma oli upea ja kesän ensimmäinet auringonpolttamatkin nähtiin käsivarsilla ja niskassa.

Mutta nyt niitä kuveja.
Juurakoita
Aronia-aita
Aroniat läheltä
Särkynytsydän istutettiin viikko sitten ja ilmeisesti hän piti siirrosta
Lipstikka
Raparperi
Pirja ja Kaneli
Huvitus
Syreeniaita
Vanhat, suuret kriikunapuut ovat ränsistyneet ja kuolleet
Sinivuokot alkavat lopetella kukintaansa
Skillat ovat levinneet pihaan
Pihakaivo keskellä vanhoja kriikunapuita


4.5.2013

Katon harmaantuminen!

Tällä viikolla olemme käyneet mökillä kahdesti! Puuhastelimme koko Vapun mökillä ja suhasimme Holjaan vielä perjantaina pakettiautolla, sillä kotona alkoi olla ahdasta kaiken mökille tarkoitetun tavarapaljouden keskellä.

Vappuaattona Kimmo maalasi olohuoneen katon. Väri on vaalean harmaa, mutta oikeastaan täydellinen, hieman vanhahtava väri, joka sopii kattoon loistavasti. Väriä ei oikeastaan tajua harmaaksi, ellei jostain kohti pilkoittaisi valkoista pohjaväriä läpi - pieni paikkamaalaus tarvitaan siis. Uulan iNTO pohjamaali oli yllättävän riittoisaa ja yhdellä 2,7 litran purkilla saimme koko olohuoneen maalattua kahteen kertaan, sillä katon tumma väri paistoi läpi ensimmäisen käsittelyn jälkeen. Harmaata pintamaalia taas meni myös lähes koko 2,7 litran purkki, sillä paneelien rakoihin tuntui uppoavan maalia tolkuttomasti ja aina jostain tuntui pilkottavan valkoista alusmaalia. Lopputulos kuitenkin oli loistava! Tuntui, että olohuone suureni, kun katon väri vaaleni.

Before...
Ensimmäinen pohjamaalikerros levittymässä
Pääväri ja valkoinen pohjaväri rinnakkain. Märkänä värieroa ei erota ehkä niin selkeästi.
Cheers maalatulle katolle!
Katto kuivana.
Minä puolestaan valmistelin pienen makuuhuoneen lattiajuoksuja eristystä varten. Lisäksi jatkoin murtuneen sokkelin paikkausta ja tein tuuletusluukun sokkelin valuun. Perjantaina valu olikin kuivunut ja valmis. Nyt meillä on taas ehjä sokkeli! Laitoin pienemmän makuuhuoneen lattiakoolauksien alle pari tukipönkkää, sillä koolaukset ovat vain nauloilla kiinni hirsissä ja tukiparruissa. Lisäksi pienempään makuuhuoneeseen tulee aika painava liinavaatekaappi, jonka "satuimme" bongaamaan Helanderin huhtikuun huutokaupasta. Ennen kun huonekalut tehtiin massiivipuusta, ne tehtiin kestämään, mutta samalla ne painavat tolkuttomasti. Tuo n. 140 cm korkea ja n. metrin leveä liinavaatekaappi painaa varmaan 100 kg, ellei jopa enemmänkin. Olemme haalineet mökille vanhoja huonekaluja huuto.netistä, tori.fi:stä, huutokaupoista ja kirpputoreilta, voisimmekin tehdä kokonaisen bloggauksen kalusteista!

Lattian tukipönkkä
Vappupäivänä puuhastelimme puutarhassa, naapurin rajalla oli valtava, ränsistynyt angervo ja sen leikkemisessä meni Kimmolta melkein koko iltapäivä. Pihaa kerkesimme haravoida n. puolet ja saimme täytettyä kaksi lehtikompostikehikkoa. 

Puolet raivatuista angervoista
Perjantai-ilta menikin kalusteita ja muita kamoja roudatessa ja olimme mökillä vasta myöhään, sillä kävimme Ikeasta sängyn rungon ja joustinpatjan - vierassängyn patjan lisäksi ainoat uudet kalusteet koko torpassa. Lauantaina minä roudasin purkujätettä jätepisteeseen koko pakettiautollisen ja Kimmo sai sillä aikaa pienemmän makuuhuoneen lattian paperoitua ja ekovillat paikoilleen. Iltapäivä menikin sitten risuja poltellessa ja puutarhahommissa. Siistimme tienvierustan talon kohdalta ja istutimme ränsistyneiden juhannusruusujen tilalle 12 tyrniä, Pirilän kukkatalossa oli "androgyynejä" tyrnejä 2,90€/kpl ja ne kelpaavat vallan mainiosti karulle tienpenkalle ja hyvässä lykyssä niistä saa jopa marjoja, jos tyttöjä ja poikia on sopivasti vierekkäin :-)

Siistitty tien reuna ja uudet tyrnit
Fanal -kirsikka sai uuden kodin

Lisäksi piha sai lisäasukkeja kahdesta luumusta, yhdestä kirsikasta ja yhdestä poikatyrnistä ja tyttötyrnistä!

2.5.2013

Vanha Pelargonia on mummon akkunalla...

Tai no monta pelargoniaa kyllä vaikka ei meitä mummoiksi voi kutsua :D Nyt kun on päästy hyvään vauhtiin sisärempassa niin kokeiltiin onneamme myös ulkona. Vappu, tuo työläisen juhla meni työtä tehden. Mökin seinän vierustalla menee meidän ja naapurin raja ja sitä rumensi vanha ja hyvin ränsistynyt angervoaita. Naapurin luvalla ja Fiskarsin oksaleikkurien avulla saimme aidan hävitettyä. Pitkään mietimme mitä laitamme tilalle, mutta sitten päätimme että siihen tulee Aronia-aita. Sehän on nätti pensas ja vielä hyödyllinenkin. Ainoat mitä aidasta jäi jäljelle olivat tien reunassa olleet seljapensas sekä vanha lumipalloheisi.

Seuraavat viisi kuvaa on otettu talon nurkalta eri suuntiin, joten näistä kuvista näkee lähes koko pihan.

Näkymä naapureihin päin.
Edellisen asukkaan rajalle istuttama tuija on yli 3 metriä korkea, se saa jäädä.
Pyykinkuivaustelineen takana näkyvistä haavoista kaadetaan pari.
Näkymä saunalle talon nurkalta. Purkujätettä röykkiöittäin.
Näkymä puutarhaan. Ränsistyneitä luumupuita ja marjapensaita.
Vasemmalla näkyvä koivu kaadetaan.
Puutarhan yläosa. Kuusen edustalla on suuri kiviröykkiö.
Keskellä kuvaa olevat  kaksi pientä tammea ovat niin keskellä pihaa, että ne kaadetaan.

Näkymä tielle.
Tähän tehdään kunnon ajotie pihaan ja vasemmanpuoleisen aurausmerkin vasemmalle puolelle parkkislevennys. Piha-ajotien vasemmalle puolelle hedelmäpuita.
Tien vieri oli myös eräs ongelmapesäke. Siinä kasvaa kaksi vanhaa juhannusruusupensasta ja sekalainen seurakunta heinää. Siinäkin mietintämyssy oli tovin päässämme kunnes päädyimme tyrniaitaan. Onneksi oli hyvä tarjous jota hyödynsimme ja nyt meillä on odottamassa 12 tyrniä parvekkeella huomisiltaa ja uutta kotiaan.

Pihamme suunnitelmat ovat tässä talven ja kevään aikana kypsyneet ja monet suunnitelmista ovatkin jo toteutusasteella, kuten hedelmäpuiden ja marjapuskien paikat sekä osa perennoistakin on jo suunniteltu paikoilleen. 

Puutarhan yläosan kiviröykkiö
Taloyhtiössämme Helsingissä on piharemontti menossa ja aikaisempina vuosina olen istuttanut pihaamme pienen hyötykasvimaan joka nyt joutuu muuttamaan paikkaansa. Siitä sitten kannan mökillemme raparperia, piparjuurta, minttua, mäkimeiramia, sitruunamelissaa ja muita yrttejä. Lisäksi istuttamani särkynytsydän muuttaa Holjaan. Kyseessä on perinteinen vaaleanpunainen versio. Tämän lisäksi ostin valkoisen särkyneensydämen joka myös muuttaa maalle. Tämän lisäksi nyt on jo hankittuna mm. harjaneilikkaa, erilaisia liljoja, akileijaa, sormustinkukkaa. Lisäksi ainakin kolme eriväristä pionia on tulossa pihaan. Pihassa oleva koristevadelma saa luvan siirtyä toiseen paikkaan ja eri puolilla pihaa kasvavat narsissit tulevat siirtymään perennapenkkeihin.

Pihakaivo ja vanhat luumupuut
Tänään normaalin työpäivän päätteeksi kävimme vähän katsastamassa puutarhaliikkeiden tarjouksia ja mukaan tarttui Sinikka ja Laatokan helmi. Nämähän ovat luumupuut mitä olemme ajatelleet sekä pari Chokoladnaja-pensaskirsikkaa sekä Fanal-morellikirsikka tuli myös minin kyytiin.

Pihallemme tullaan tilaamaan melkoinen määrä hiekkaa, jotta saamme autopaikan valmiiksi ja käytävien pohjat tehtyä hyvin. Taitaa sitä hiekkaa myös riittää maan parannukseksi, vaikkakin tekemiemme kaivausten perusteella pihassa on todella hyvä multa. Kävimme myös katsomassa pihakiveyksiä ja näistä saimme kivoja ideoita.

Maakellari tuntuu olevan hyvä, mutta tarvii myös hieman faceliftiä, eli siinä on myös vähän hommaa kesäksi. 


Kellarin facelift-alue ja katto
Koska piha on isohko ja siinä on paljon töitä jatkamme lisää myös blogimme päivittämistä puutarhahommien osalta kun pääsemme etenemään ja saamme jotakin toteutettuakin.

Tässä piha noin suurinpiirein nykyisessä asussaan.
Paljon puskia ja varpuja siellä täällä näiden merkittyjen suurimpien puiden ja pensaiden lisäksi.

Tässä pihasuunnitelma. Harmaa neliö keskellä on tulevan grillikatoksen paikkavaraus. Tien reuna on aika jyrkkä ja korkea törmä, joten pensasaidat tulevat törmän päälle. Kasvimaan ja sinnemenevän polun kohta on nyt aika matalalla ja nyt keväällä aikas märkä, joten sinne tuodaan varmaan maantäytettä.