Tällä viikolla jatkui listahommat ja nyt meillä on sitten ensimmäiset ovilistatkin paikoillaan. Saimme listoitettua koko isomman makkarin lattia- ja kattolistojen osalta, sekä aloitimme listoittamaan olohuonetta. Lisäksi molempien makuuhuoneiden ovet on listoitettu, eli hyvää vauhtia edetään remontin loppuhommissa.
Oman makuuhuoneemme valmista listoitusta |
Vierasmakkarin valmista listoitusta. |
Mökki tosin yllätti meidät tälläkin kertaa. Liiterin ja puuceen ovet ovat todennäköisesti vanhat talon peiliovet. Kun koputtelin liiterin ovea niin huomasimme että yläpuoliset peiliosat kuulostavat erilaiselta verrattuna alapuolisiin. Oli ikäänkuin lasia olisi koputellut. Sitä se todennäköisesti onkin. Seuraavalla kerralla pitää ottaa maalinpoistoainetta mukaan ja katsoa mitä salaisuuksia vanha ovi kätkeekään. Ihmettelimme että ovi ei ole mennyt rikki aikojen saatossa, sillä varmasti sitä onkin kolisutettu enemmän kuin tarpeeksi.
Liiterin ovi, joka kätki yllätyksen |
Toinen yllätys iski tänään kotiinlähtiessä. 50-60 vuotta vanha sähkötaulumme sanoi yllättäen sopimuksensa irti ja olemme sähköttömiä. No, emme kumpikaan harmitelleet sitä sen enempää, sillä joka tapauksessa sähkötyöt olisivat olleet edessä kevään aikana. Nyt vain aikaistamme aikatauluamme. Nyt yritämme sopia sähkömiehen kanssa aikataulun, koska hän tulee katsomaan tekemiämme suunnitelmia sähkötöiksi. Eli aikataulussa tehtiin pieniä muutoksia. Teemme loppuun sitä mitä pystymme ja seuraava isompi homma on sähköremontti. Kun se valmistuu, tuntuu varmaan omituiselta, kun sähköä saa joka huoneessa omista pistokkeista ensimmäistä kertaa pariin vuoteen, eikä tarvitse turvautua johtoviritelmiin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti