Hyvää uutta vuotta 2015!
Vuoden ensimmäinen mökkireissu alkoikin listaroudauksella, pieniä haasteita tietysti asetti, se, että autoon mahtuu juuri ja juuri 310 cm pitkä lista ja kattolistat olivat 320 pitkät... Aikamme soviteltua listoja autoon ja todettuamme yrittävämme rikkoa fysiikan lakeja, tulimme siihen lopputulemaan, että saha käteen ja 10 senttiä pois lisoista. Tosin oma istumiseni oli mielenkiintoista sillä listat kulkivat takaluukun vasemmasta kulmasta minun olkani ylitse auton kojelaudelle.
Mökillä oli raitis 0-keli sisällä, ulkona oli peräti 6 astetta plussaa. Mutta nyt, kun tiedämme miten nopeasti tupa lämpenee kahden patterin ja puulieden voimalla, ei pelottanut yhtään yöpyä talossa. Lisäksi vanha talo on opettanut omia kikkojaan ja yksi niistä on: "miten sytytät lieden yhdellä tulitikulla savustamatta koko taloa ja sen asujamistoa". Muutaman kerran olemme olleet melkoisen kylmäsavustettuja, mutta nyt sujuu lämmittäminen jo kuin leikki.
Tämänkertainen tavoittemme oli saada ainakin pienemmän makkarin listoitus valmiiksi. Ismo ryhtyi pähkäilemään miten listat sahata, samalla kun minä rupesin tyhjentämään makkaria huonekaluista, jotta työ sujuisi vähän nopeammin. Listoitus sujui mallikkaasti ja saimme pikku makkarin valmiiksi. Pari pientä juttua jäi fiksaamatta, ja seuraavalla kerralla kun menemme niin eikun kittiä ja maalia mukaan, ja huone on VALMIS!!!!!!! Tosin kuten ennenkin mainittu, sähköt teetetään sitten keväällä kaikkiin huoneisiin samalla, joten siihen mennessä pitäisi loppujenkin huoneiden olla valmiita. Ismo oli ahkera ja pääsimme jo laittamaan ensimmäiset listat myöskin isompaan makkariin, joten eiköhän sekin pian valmistu.
Ensimmäiset listat ovat paikallaan |
Samalla kun saimme listoitusta valmiiksi pääsimme myöskin siivoamaan kunnolla. Nyt sitten pieni makuuhuone näyttää siltä kuin se tulee olemaankin. Tässä kuvia ennen ja nyt. Osan kuvista olettekin jo nähneet.
Pienempi makkari ennen. Tämä oli muuten talon ainoa huone, jossa ei katossa ollut puukuitulevyjä. |
Pienempi makkari tänään. Polttamiselta pelastettu kustavilaiskalusto sopii tänne täydellisesti. |
Isompi makuuhuonekin sai jo uudet jalkalistat. |
Mummonmökin vanha lämpömittari päätyi seinälle. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti