11.1.2015

Vuoden 2015 suunnitelmia

Olemme nyt koko viikon ja viikonlopun suunnitelleet tämän vuoden tekemisiä mökillä ja pikkuhiljaa suuret linjat alkavat selkeytymään. Tässä siis tämänhetkinen suunnitelma armon vuodelle 2015:

Nyt talven aikana laitamme loput listat kattoon ja lattioihin, lisäksi listoitamme myös ovet ja ikkunat. Tämän jälkeen teemme keittiön kuntoon eli laitamme kaapistot paikoilleen ja avaamme keittiön suljetun ikkunan paikan uudelleen käyttöön. Kävimme jo katsastamassa Tampereen rakennustorilta ikkunoita, mietimme vain nyt, etsimmekö ihan karmilliset ikkunat vai teemmekö ikkunan karmit sitten ikkunoiden mukaan itse. Alastomaan keittiöön pitää tietysti laittaa tiski-/työpöytä ja tietysti myös palautetaan keittiöön veden saanti. Mietimme myös pienen lämminvesiboilerin hankintaa nurkkaan. Yksi ostos pitää keittiöön tehdä, uusi jääkaappi. Vanhahan kärsi viime kesänä ukkosmyrskyn seurauksena sen verran, että ei enää uskaltanut käyttää sitä vaan veimmekin tuon vanhuksen jo pois.

Tämän jälkeen on eteisen kunnostaminen. Eteinenhän oli todella ahdas kun ostimme sen ja synkeän tummasävyinen, lisäksi myöhemmin rakennettu sisävessa vei kohtuuttoman paljon tilaa. Paljastamme kaikki mahdolliset hirsiseinät esiin ja lisäksi avaamme suljetut ikkunat ja mahdollisesti isonnamme olemassa olevia ikkunoita mahdollisuuksien mukaan. Ne seinät jotka eivät ole hirsiseiniä - laitamme panelilla ja maalaamme ne vaaleaksi. Lisäksi madallettu katto saa kyytiä, eli meille ei jää kuin peltikatto eteisen päälle.

Heti kun säät sallivat siirrymme ulkohommiin. Saunan takana oleva romuvaja tyhjennetään ja siitä tulee meidän uusi puuvajamme. Ismo rakentaa meille uuden huussin ja näin ollen samalla vanha poistuu käytöstä (runko huussiin on jo olemassa ja odottaa vain kasausta). Itse aloitan tekemään laatoitettua patiota vanhojen marjapuskien kohdalle ja yritän siirtää ne mitkä voin uuteen paikkaan. Kun patio on laatoitettu, rakennamme sen päälle pergolan johon tulee kesäkeittiömme ja grillimme. Myös loput käytävät laatoitetaan. Suurin osa laatoituksesta on jo tehty ja oikeastaan vain viimeistelyä vaille...

Pihassa on valtava kiviröykkiö ja ajattelimme purkaa sen, saamme samalla kiviä autopaikan törmään. Meillä on oma ajatuksemme mitä kiviröykkiön alta mahtaa löytyä. Kiviröykkiö on loivassa rinteessä ja sen alapuoli on jopa kuivana aikana kostea, yläpuoli taas on kuiva. Lisäksi naapurin vanha emäntä kertoi, että jossakin kylällä on hänen tietääkseen aikoinaan ollut lähde, joka on peitetty. Emme ihmettelisi jos kiviröykkiön alta löytyisikin kadonnut lähde, merkit ainakin viittaavat siihen.

Kesällä myöskin olisi tarkoitus rakentaa uusi terassi talon yhteyteen. Siitä tulee n. 2x3 metriä ja saa myös katoksen/katon katteekseen. Tämä tarkoittaa että nykyiset portaat jäävät terassin alle ja uusien portaiden rakentaminen on edessä.

Lisäksi autopaikka olisi kiva rakentaa. Siitä tulee laatoitettu, eli minä pääsen taas laatoittamaan lisää, musta on tullut aika haka jo siinä hommassa. Sitä varten tilaamme hiekkaa taas kuorma-autollisen. Tämän lisäksi myös tulee kuorma-autollinen multaa, jotta saamme nurmikot viimeisteltyä.

Talon seinän vierus olisi myös huollettavana. Eli kaivamme hieman talon takaa maata ja teemme kunnon salaojituksen poispäin. Nythän vesi juoksee talon alta ja paikka paikoin jää lillumaan talon alle.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä on saunan kunnon tarkastaminen. Sehän antaa mukavat löylyt, mutta on osittain "mielenkiintoisessa" kunnossa. Jos osoittautuu että runko on hyvä, niin aloitamme mahdollisesti saunan kunnostamisen. Saunan yhteydessä oleva liiteri on ollut puiden varastointipaikkana. Nyt kun se on käynyt tarpeettomaksi niin korjaamme liiteristä kesähuoneen. Eli eikun seiniä puhkaisemaan ja ikkunoita tekemään.

Eli onhan tuossa hommaa. Kaikkea pientä emme ole edes maininneet. Lukekaa siis blogiamme niin tiedätte missä mennään :D.

3 kommenttia:

  1. Jotenkin olit osannut kirjoittaa ton työlistan sellaiseen muotoon, ettei kuulostanut työleiriltä vaan toinen toistaan täydentävinä parannuksina vapaa-ajanviettopaikkaan.
    Mielenkiinnolla tulen seuraamaan miten käytäntö sujuu.

    VastaaPoista
  2. Siinä sitä urakkaa, jään mielenkiinnolla odottamaan. Kunpa sieltä kiviröykkiön alta paljastuisi se lähde, olisi ihan mahtavaa!

    VastaaPoista
  3. Huhuuuuhhh? Missä päivitykset? Mitä on tapahtunut?

    VastaaPoista