14.10.2014

Eteinen - the final frontier

Viikonloppuna päästiin myös purku- ja remppahommiin uudestaan. Purkukohteena on tällä kertaa eteinen, porstua, kuisti, vestibuuli, veranta - miksi sitä nyt haluaa kutsuakaan. Eteisen osalta meillä on ollut epäilyksiä homeesta ja märäntyneistä rakenteista, sillä eteisessä tuoksahtaa hieman homeelle - lisäksi eteisen katto vuotaa kovalla sateella ja talvisin lumen sulaessa. Mutta ei kun sorkkarauta käteen ja hommiin. Eteisen perällä on ollut kiinteä kaapisto ja sen huomaa helposti, sillä lattialaudat ja katto- ja seinäpaneelit on pätkäisty juuri kaapiston kohdalla ja silloin joskus kun kaapistot ja eteinen on rakennettu, kaapiston kohdalla on käytetty raakalautaa seinissä, katossa ja lattiassa. Myöhemmin tuohon perälle oli sitten rakennettu kuiva-cee ja siivouskaappi, jotka purimme jo vuosi sitten kevättalvella. Lattiaa peitti ihana liimattu muovimattopalapeli, jonka alla oli taas lastulevy, jonka alta paljastui laudoitus. Laudoituksen alta pilkottaa mineraalivillaa - eli lattia on uusittu viimeisen n. 30-40 vuoden aikana ainakin osittain.

Muovimaton alla oli pieniä homehärmäkasvustoja ja tuoksu oli aika maakellarimainen. Lastulevy oli paikoin täysin murusina ja allaolevat laudat ja juoksut olivat aika haperoita entisen puuceen ja siivouskaapin kohdilta - eli juuri siitä mihin katosta tullut vesi on jäänyt muhimaan. Tässä kohdalla säilytimme myös suurta lipastoa, joka painoi varmaan 150kg, eli jotain vahvuutta rakenteissa on vielä jäljellä.

Eteinen ulko-ovelta nähtynä
Toinen nurkka ulko-ovelta katsottuna, tuossa nurkassa oli kuiva-cee ja se painava lipasto. Huomatkaa elegantti muovimattojen sijoittelu.

Yksi ikkuna on peitetty kuiva-ceen tieltä.Ikkunaruudut ovat tallessa, toinen on vain rikki.

Peräseinässä pilkottaa harmaa hirsiseinä, aiomme ottaa hirsiseinän kokonaan esiin.

Höttöä lastulevyä - kymmeneen kertaan kastunutta ja kuivunutta

Lattiaa on saatu auki

Hieman höttöiseltä tuntuvat lattialaudat ja juoksutkin

Vesikaton aluslaudoitus on pehmeähköä

Hieman jännittää paneloinnin alareunan tummuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti