27.10.2012

Ensimmäistä kertaa omalla mökillä

No niin, tänä aamuna heräiltiin 10 pakkasasteen lukemiin. Hetki mietittiin, uskalletaanko lähteä ajamaan kesärenkailla kohti Luopioisten Holjaa ja mökkiä. Tuumattiin sitten, että ainahan voi kääntyä takaisin, jos tie tuntuu kovin hurjan liukkaalta. Pälkäneelle asti päästiin hyvin, mutta Luopioisten tie oli luminen ja köröteltiin sitten kuuttakymppiä - onneksi matkaa ei ollut kuin vähän reilut 10 km Pälkäneeltä.

Ja nyt sitten niitä kauankaivattuja kuvia!

Itse mökki
Sauna ja liiteri - liiterin perällä puucee :-)

Eteinen

Kyökki

Ja Porin Valun rautahella, joka on liitetty patteriverkkoon

Olohuone - oikealla olevat tuolit TODELLAKIN säästetään :-)

Kotoisaa 80-lukua

Pienempi makuuhuone - kirjaimellisesti mummonkammari

Suurempi makuuhuone ja vakosamettihirviö!

Tämä on siis lähtötilanne. Hetken mietittyämme ja mökin savustettuamme (hella ei oikein tahtonut alkaa vetämään, mikä tietysti ei ole yllätys kun mökki on ollut kylmillään useamman vuoden), aloimme purkuhommiin. Päätimme aloittaa suuremmasta makuuhuoneesta, josta on tulossa meidän makuuhuoneemme. Tässä purkukuvia.

Ensimmäinen repäisy - pinkopahvien ja muutaman tapettikerroksen alla hirttä, pellavarivettä ja paikoin sammalta tilkkeenä.
Pinkopahvien alta paljastui ensimmäinen yllätys, vanha ikkuna-aukko. Suunnitelmissa oli jättää hirret paljaiksi, mutta ainakaan koko seinän osalta se ei onnistune. Kenties sänky tulisi juuri tälle kohdalle ja ikkunan kohdalle voisi tehdä kiinteän sängynpäädyn!
Runko ei ollutkaan täysin hirttä. Makuuhuoneiden välinen seinä ja osittain olohuonen puoleinen seinä on kevytrakenteisempaa seinää, jonka päällä oli pari milliä paksua vanhaa kuitulevyä pinkopahvien sijaan tapettien alla.

Muovimaton alta paljastui lastulevyä, kuten ounastelimmekin, mutta lastulevyn alla olikin alkuperäinen maalattu lankkulattia!

Suuremman makuuhuoneen ja myös olohuoneen kattopaneelit oli ilmeisesti joskus 70-luvulla peitetty Halltex tms laatoilla. Pienemmän makuuhuoneen remontin yhteydessä sieltä on ilmeisesti poistettu laatat katosta.
Olkkarin nurkka pienemmän makuuhuoneen ovella

Kuten oven päältä näette, nauloja ei ole säästelty
kun pinkopahveja on pistetty seinään.
Olohuoneessa on joskus ollut oikein pirtsakka retro-tapetti :-)

Huonekaluja meni jo palasiksi, lastulevykirjahyllyt lämmittävät meitä tulevana talvena, samoin pinkopahvit tapetteineen. Myös vakosamettinen hirviö sai luvan poistua tilaa viemästä.

Seuraavalla kerralla menemmekin paikalle työkaluarsenaalin kanssa ja aiomme vilkaista kunnolla lattian alle. Kuulimme mökin myyneen perikunnan edustajalta, että lattiaa olisi avattu 90-luvulla, kun edesmennyt mummeli mökin osti. Lattian avauksen yhteydessä eristeeksi on ilmeisesti laitettu lasivillaa, joka saa luvan lähteä sieltä samantien. Ilmeisesti tuolloin remonttia on tehty kuitenkin vain pienempään makuuhuoneseen, sillä siellä näyttäisi olevan uudemmat pinnat kuin muualla, ainakin muovimatto on uudemmanoloinen ja seiniin on kauttaaltaan laitettu lastulevyt ja niiden päälle vasta tapetit. Muualla muovimatto on vanhemmanoloista ja seinissä on pinkopahvit ja monenmonta kerrosta tapettia. 

Paluu mökille tapahtuu kahden viikon kuluttua. Lisää viimeistään silloin!

Lisäys... suuntaa-antava pohjakuva



7 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää. Toivottavasti saatte edes osan vanhoista keittiönkaapeista istutettua suunnitelmiinne, ne näyttävät kauniilta. Pikkumakkarin retrokaappi on myös hieno, maksaisi huutiksessa paljon.

    Toi umpeenlaudoitettu ikkuna, onko se talon siinä päädyssä, joka näkyy ulkokuvassa. Ajattelin nimittäin ulkokuvasta, että tosta seinästä puuttuu ikkuna. Kannattaisiko paikalle yrittää löytää jostain kierrätyspaikasta ikkuna?

    Rakenne näyttää hyvältä, eteisen panelointi on kaunis. Mä en ole panelointifani, mutta jotenkin tollainen vanha panelointi on kaunista, kun sitä ei ole liikaa. (Ja jopa puunvärisenä, jos vaikka katon ja lattian maalaa vaaleiksi.)

    Mä luulen, että on suht harvinaista, että väliseinät ovat hirttä. Eli lautarakenne ei yllätä.

    Ette jääneet yöksi?

    Anu

    VastaaPoista
  2. Ei jääty yöksi, ei ollut oikein tilaakaan rempan keskellä.
    Tuo umpeennaulattu ikkuna on nykyisen eteisen takaseinällä, eli ilmeisesti eteinen on tehty jälkikäteen. Eteiskuvassa näkymää tuohon ikkunan paikalle peittävät kuivakäymälän ja siivouskomeron ovet.
    Mun pitäis tehdä tähän suuntaa-antava pohjakuva, niin saisi jotain käsitystä, miten huonejärjestys menee.
    Keittiön kaapit on tarkoitus säästää ja vaikka hioa ja maalata uudestaan. Lisäksi saadaan luultavasti läheisestä putkiremppayhtiöstä 50-luvun keittiökaapistoja niin voidaan mallata tuota keittiötä toimivammaksi.
    Eteisen paneloinnin kanssa ollaan vähän niin ja näin, mä toisaalta tykkään siitä, mutta ehkä se olisi kivempi maalattuna. Mutta eteinen on remppalistalla viimeisenä, joten annamme suunnitelmien muhia.

    VastaaPoista
  3. Meiltä liikenee ehkä sit joskus toi väliaikainen 50-luvun keittiö.

    A

    VastaaPoista
  4. Tosta pikkukamarin retrosta kaapista tulee meidän televisiohylly, joka tulee ruskean kirjahyllyn paikalle olohuoneessa. Täytyy sanoa että noi retrotuolit ja -kaapisto ovat varmaankin uusimmat asiat koko torpassa mitä tulee olemaan. Kaikki on vanhaa ja kerätty ja haalittu tuttujen ja sukulaisten nurkista ja kirppareilta. Ai niin jäähän sinne pari 60-70-luvun lamppua, mutta niille pitää vain löytää parempi paikka.

    Kimmo

    VastaaPoista
  5. Mä kanssa mietin tota olohuoneen päätyseinää ja mahdollista ikkunaa siihen, mutta pitää vielä hauduttaa tätä ajatusta.

    VastaaPoista
  6. BTW toi punainen valaisin, jossa on reikiä ylä- ja alaosassa alkaa olla muodikkaasti retro, varmaan toimii jossain. Pahvilaatikossa saa kätevästi spreiattua kaikkea pientä, jos väri ei iske.

    Ja niissä kangaspäällysteisissä valaisimissa on hienot rungot, niitä on muodikasta tuunailla pelkkinä runkoina. Jos ovat hävityslistalla, myykää. Mä saattaisin olla kiinnostunut. Ehkä.

    A

    VastaaPoista
  7. Ja tuossa isommassa makkarissa on myös keltainen retrovalaisin, alareuna näkyy parissakin kuvassa - retr valaisimet ajateltiin kyllä säästää, laittaa ne vaikka pariksi samaan ryppääseen, jos löytäisi vaikka kolmannen täydentämään sarjan!

    Saat ilomielin nuo kaksi kangaspäällysteistä valaisinta, kunhan ollaan päästy rempassa niin pitkälle, että niistä voidaan luopua, eli tuossa kevättalvella varmaankin!

    VastaaPoista