16.3.2013

Auringonpaistetta ja vanhoja graffitteja

Lauantaipäivä valkeni kylmänä mutta sitäkin kauniimpana kun jälleen käänsimme Minin nokan kohti Holjaa. Mökillä meitä odotti melkein 20 asteen pakkanen ja jääpuikot kimmelsivät komeasti aamuauringossa. Nopeasti kuitenkin aurinko rupesi lämmittämään ja vesi alkoi tippumaan räystäiltä. Mökki myös lämpeni ja aloitimme päivän työt. Ismo otti heti aluksi urakakseen laittaa se vihoviimeinen lauta makuuhuoneeseen. Haaste oli hirren muoto, joten sahattuaan laudan halki, Ismon piti viellä vuolla lauta puukolla sopivaksi. Loppujen lopuksi viimeinen lattialauta meni sitten ihan täydellisesti paikalleen.

Ennen urakan aloittamista otettu kuva
Minä aloitin puolestani olohuoneen lattian purkamisen. Tässä kuva ennen purkamisen aloittamista. Edellisellä kerralla olin jo poistanut kattolevyt ja seinistä tapetit ja pinkopahvit sekä seinälevyt.

Olohuoneen lattia on auki!!!
No pari tuntia uurastettua sain kuin sainkin lattian auki ja pääsimme katsomaan alimmaisia hirsikerroksia. Oli todella helpotus huomata että tällä puolella taloa myös alimmaiset hirret ovat hyvässä kunnossa, mikä helpottaa suunnattomasti remontin etenemistä.

Hauskana pienenä lisäpiirteenä olemme huomanneet, että talon vanhoja hirsiä on käytetty muistiinpano- ja piirustusvälineinä. Seinistä on löytynyt jos jonkinlaista merkintää.



Seuraava meno mökille tapahtuukin perjantaina, sillä silloin on kyläkokous, jonne olemme luvanneet mennä paikalle. Ensi viikon tavoitteena on saada koko olohuoneen lattia purettua ja pääsiäisenä toivottavasti pääsemme jo laittamaan uutta lattiaa myös olohuoneeseen. Kaikkein kamalinta on lastulevyjen poistaminen lattiasta. Niiden kiinnityksessä kun ei ole nauloja säästelty joten ne ovat todella tiukkaan lattiassa kiinni, mutta eiköhän ne siitä sorkkaraudalla lähde.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti