Ai niin... Nyt on taas se aika vuodesta, että rupeaa kevään puutarhahommien suunnittelu. Erilaisia nettisivuja on tullut selailtua ja siemeniä sekä taimia tilailtua ja keväällä sitten pääsee täydellä teolla hommiin. Näyttää siltä että meidän puutarhastamme tulee melkoisen täynnä oleva. Siellähän ensin katsotaan tietysti mitä kaikkea nousee maasta, mutta myös haluamme tehdä puutarhasta ihan omannäköisemme. Kesäkeittiö/terassi tulee pihan keskelle ja sen ympärille tehdään aitaus käyttäen mökillä jo olemassa olevia syreenejä. Lisäksi seinän viereen tulee pari viiniköynnöstä. Itse mietin Zilgaa ja Vitis Jubileinaja Novgorodaa. Lisäksi köynnösruusu (todennäköisesti Flammentanz) saa paikan seinustalle. Pihan yhdeksi elementiksi jää juhannusruusu. Sehän on tällä hetkellä hieman "huonossa hapessa" tien vierellä, joten sen siirrän parempaan paikkaan. Myöskin aikoinaan istutetut pensashanhikit siirretään ja saavat samalla nuorennusleikkauksen.
Seuraavat puut tulevat olemaan todennäköisesti hankinnassa: Kirsikkapuita tulee ainakin pari. Toinen tulee olemaan Chokoladnaja ja toinen huvimaja - Pälkäneellä kun olemme. Päärynöitä olemme myös ajatellet pari, eli Aunen päärynä ja Pepi. Luumuja ainakin Laatokan helmi ja Sinikka. Ja sitten ne omenapuut.... Kesäomenana Valkea kuulas ja Huvitus, syyslajikkeina Melba tai jättimelba, Tallinnan päärynäomena sekä jokin kaneli. Ja talvilajikkeina sitten Åkerö ja Antonovka. Tämä nyt on alustava suunitelma joka tulee vielä mahdollisesti muuttumaan.
Marjapuskat ovat myös huonot, joten ensin katsotaan voidaanko niitä nuorentaa ja jos näyttää mahdottomalta niin hommataan uudet. Lisäksi Tarmo, Terhi ja Tytti saavat myös uuden kodin Holjasta. Toivottavasti raparperia on siellä. Syksyllä tosin en nähnyt missään, mutta se olikin melko myöhäinen ajankohta kun paikan hommasimme. Maa-artisokka näyttää myös siellä viihtyvän, joten jotakin ei tarvitse siirtää. Kaupunkipuutarhastamme tulemme siirtämään ainakin jonkin verran piparjuurta sekä yrttejä kuten sitruunamelissa, venäläinen rakuuna, minttu, mäkimeirami ja timjami.
Eikä tässä vielä kaikki! Olen jo tilannut dahlian, pionin, gladioluksen, freesian ja muiden sipuleita ja mukuloita ja lisäksi perinteiset kasvit kuten aitoukonhattu, vuohenjuuri, erilaiset liljat ja muutama ruusu sekä tulppaanit tulevat olemaan pihan näyttävyyden lisänä tietenkään omaa lempikukkaani kurjenmiekkaa unohtamatta, jota tulee olemaan melkoinen valikoima alkaen nk. vanhanajan kurjenmiekasta, joka kasvaa kaupunkipuutarhassamme. Kyseinen kurjenmiekka on aikoinaan tuotu evakkona muiden evakkojen mukana Karjalan Kirvusta sotaa pakoon, ja se on selvinnyt meidän puutarhassamme tähän päivään asti, joten on vain oikein että siitä osa siirtyy takaisin maaseudun rauhaan täältä Helsingin keskustasta.
Ai niin melkein unohdin jo että Ismo saa oman alppiruusu/atsalea osansa pihaan. Niille vain pitää vielä katsoa paikka kun kerran vaativat hieman erilaiset olosuhteet kuin monet muut kasvit. Lisäksi pihaan on suunniteltu jo hieman tuota kivetystä, mutta katsoo mihin päädytään. Pidetään tietysti teidät kaikki kiinnostuneet ajantasalla kun edetään suunnitelmissa ja toteutuksessa.
Eli kaikille vieraille tulee varmaankin omat machete-veitset portin pieleen, jotta pääsevät pihan perälle :D. Eipä taida ainakaan kovin isoa ruohonleikkuria ostaa mikäli kaikki piha- ja puutarhasuunnitelmat toteutuvat.
Mun olis pitänyt tilata sut eikä Mästar Gröniä! Kivat suunnitelmat.
VastaaPoistaA