4.3.2013

Haaste

Anu, blogin Koti1898 pitäjä, pisti meille kysymyshaasteen. Tässä tulevat vastaukset, mutta emme tällä kertaa kuitenkaan haasta suoraan ketään jatkamaan haastetta, vaan alla ovat uudet kysymykset, joista jokainen lukija saa ottaa haasteen vastaan, tai olla ottamatta.

Tässä vastaukset Anun haastekysymyksiin, ainakin Ismon näkökulmasta:

1. Oletko nyt tullut kotiin?
Pidän Pumpputehdasta kotinani, vaikka asunto on hieman liian pieni meille kahdelle ja kahdelle katille, silti pidän tästä asunnosta paljon ja jos ja kun aikanaan tästä asunnosta päätämme muuttaa pois, se tulee olemaan vaikeaa.
Mökistä ei ole vielä mitään "koti" tunnetta tullut, sillä se on vain suurta työmaata tällä hetkellä, mutta olen huomannut kiintymyksen kasvavan sitä mukaa, kun remontissa saa jotain aikaan. 

2. Mikä esine tai kaluste on muuttanut mukanasi pitkään?
Alunperin kotoa mukaan tulleista kalusteista ei taida olla mukanani enää mitään. Muutama esine on kuitenkin kulkenut mukanani jo jonkun aikaa. Hassua, mutta isotädiltä meille kotiin joskus aikoinaan päätynyt kukkaruukku on minulla vielä tallessa. Se on hieman rähjäytynyt, mutta olen kiintynyt siihen. En nyt löytänyt ruukkua mistään, että saisin siitä kuvan. Se toivottavasti on ehjänä parvekkeen laatikossa. Sain mummon vanhat K-tuolit Pumpputehtaalle muuttaessani, ne tulevat muuttamaan mukanani loppuelämäni.

3. Mitä väriä teille ei tule ikinä?
Tähän on vaikea sanoa oikeastaan mitään, meillä on lähes kaikkia värejä asunnossa jossain muodossa - kalusteissa, tekstiileissä tai seinissä. Mutta ainakin seinien epätodennäköisimpiä värejä ovat, keltainen ja vihreä - ainakin murrettuina pastellisävyinä.

4. Mitä tavaraa teille ei tule ikinä?
Never say never... tähänkin on todella vaikea sanoa mitään, nyt kun sanoo, ettei meille koskaan tule vaikkapa Playstationia, heti ensi viikolla se on hyllyssä.

5. Minkälaisia remonttihommia osaat parhaiten?
Aika tasaisesti varmaan kaikenlaisia. Maalaamisesta pidän ehkä eniten, mutta nyt mökin rempan myötä kaikenlainen remppapuuhastelu on kivaa.

6. Mitä puutarhassasi ainakin kasvaa?
Koristepuutarhan puolella ainakin alppiruusuja ja atsaleoja, ruusuja, liljoja, iiriksiä, jne... lista on loputon.

Hyötypuutarhassa tietysti marjapensaita ja hedelmäpuita. Tyrni, viinimarjat, mustikka, vadelma, jne... Eri omenoita ja kirsikoita.

7. Minkä kasvin revit puutarhasta ensimmäisenä?
Lupiinin.

8. Ikeaa, kyllä vai ei?
Pääsääntöisesti ei. Ikeassa on hyviä sisustusideoita ja ihan kivoja kalusteita, mutta enää Ikea ei jaksa innostaa niin paljoa. Svalka -viinilasit ovat toisaalta kestävyydessään ja käytettävyydessään ylivoimaisia hintaansa nähden. Meillä ei ole tällä hetkellä kotona yhtään huonekalua Ikeasta, lukuunottamatta parvekkeen baarituoleja, jotka on pelastettu taloyhtiön kierrätyspisteestä. Ach ja keittiö on Ikean keittiö, mutta se ei ole meidän asentama. Minua rasittaa monien Ikea -huonekalujen kertakäyttöisyys. 

9. Mitä erityistä sinun keittiössäsi on?
Meidän keittiömme on aika peruskeittiö, vaikkakin aikas "mielenkiintoisesti" toteutettu. Ikea -keittiöksi se alkaa olla elinkaarensa loppupäässä n. 10 vuoden iässään. Keittiöremppa siis edessä muutaman vuoden päästä.

10. Jos sinulla on puuhella, käytätkö sitä ja mihin? Tai haluaisitko puuhellan?
Mökillä on puuhella, emme ole sitä kovin montaa kertaa käyttäneet, sillä savupiipun kunto mietityttää ja haluamme nuohoojan ensin käymään paikalla, ennenkuin alamme käyttää hellaa enemmän. Varmaankin vaihdamme nykyisen rautahellan muurattuun puuhellaan.

11. Mikä on seuraava kotiin liittyvä projekti, joka on suunnitteilla?

Mökin remontti meneillään ja se vie tällä hetkellä kaikki rahat kodin remonttitarpeilta. Kuitenkin kotona pitäisi tehdä pintaremontti - edellisen kerran tähän asuntoon on tehty remontti n. 10 vuotta sitten ja pinnat alkavat olla aika kuluneet. Kylpyhuone on alkuperäinen, eli 12 vuotta vanha ja sekin pitäisi rempata, keittiön mainitsinkin jo. 

Sitten ne uudet 11 kysymystä:

1. Mikä on omituisin omistamasi esine?
2. Tapetti vai maali seinään pinnaksi?
3. Lempihuoneesi kotona ja miksi?
4. Miten päädyit asumaan nykyiseen kotiisi?
5. Mikä on parasta kodissasi?
6. Mitä materiaalia et voisi ikinä tuoda osaksi kotisi sisustusta?
7. Teetkö etätöitä kotona? Jos teet, onko sinulla oma työhuone, vai onko työpisteesi jossain muualla?
8. Onko sinulla jokin kaluste tai esine, jota olet etsinyt pitkään, sitä löytämättä, tai olet löytänyt sen vasta monen vuoden etsinnän jälkeen?
9. Millainen on unelmakylpyhuoneesi?
10. Kirjat - avohyllyssä vai ovellisessa kirjakaapissa?
11. Mitä huonekasveja sinulla on?

3 kommenttia:

  1. Jos mä nyt vastaan tähän sitten :D

    1. Mikä on omituisin omistamasi esine?

    Ehkä sellainen jonka alkuperää ja käyttötarkoitusta en tiedä on ikivanha Pauligin lasipullo.

    2. Tapetti vai maali seinään pinnaksi?

    Riippuu huoneesta ja sisustuksesta, mutta mökillä tapetti on ehdoton.

    3. Lempihuoneesi kotona ja miksi?

    Makkari. Lattiasta kattoon oleva ikkuna ja nyt kun ostin kunnon radion sinne niin on kiva maata sängyllä lukemassa hyvää kirjaa ja kuuntelemassa musiikkia.

    4. Miten päädyit asumaan nykyiseen kotiisi?

    Sattumalta. Olimme tulossa yhden asunnon näytöstä kun huomasimme tämän talon ovessa kyltin jossa mainostettiin näyttöä. Tulimme sisään ja sillä tiellä olemme :D

    5. Mikä on parasta kodissasi?

    Valoisuus (lattiasta kattoon ikkunat), 3 partsia ja huonekorkeus n. 4,50 m

    6. Mitä materiaalia et voisi ikinä tuoda osaksi kotisi sisustusta?

    Samettia. En tiedä miksi, mutta se on minulle suuri ei ei.

    7. Teetkö etätöitä kotona? Jos teet, onko sinulla oma työhuone, vai onko työpisteesi jossain muualla?

    Teen etätöitä kotona. Työhuone on, mutta suurimmaksi osaksi olen ruokapöydän ääressä.

    8. Onko sinulla jokin kaluste tai esine, jota olet etsinyt pitkään, sitä löytämättä, tai olet löytänyt sen vasta monen vuoden etsinnän jälkeen?

    pari kirjaa on sellaista joita olen joutunut etsimään, mutta sitten löytänyt joskus.

    9. Millainen on unelmakylpyhuoneesi?

    Tilava, saunallinen jossa on suihku ja poreamme.

    10. Kirjat - avohyllyssä vai ovellisessa kirjakaapissa?

    Ovellisessa kirjakaapissa. Ei tule niin paljoa pölyä :D. Näin sanoo ihminen, joka omistaa satoja kirjoja.

    11. Mitä huonekasveja sinulla on?

    Voi hyvänen aika mikä kysymys... pitääkö ne nyt tässä listata. Kliivia, amatsonin lilja, muutama paavalinkukka, kultaköynnös, parit rönsyliljat, viirivehka, gardenia, kynäkaktus, pari pullojukkaa, kohtalonköynnös, pari kissusta, jukka, traakkipuita pari, pääsiäiskaktus, 10 chiliä, erilaisia orkideoja varmaan 40-50, siinä taisi tulla noin äkkiä laskettuna suurin osa...

    VastaaPoista
  2. Minä saavuin tänne tuon Anun haasteen johdattamana, kiinnostuin heti ja jouduin lukemaan koko blogin alusta asti. Onneksi vasta puolisen vuotta oli kerinnyt mennä ohi suun! :)

    Mielenkiintoinen projekti teillä, ja on kyllä ihanaa päästä seuraamaan kaikkea, mitä mökillänne tulee tapahtumaan.

    Mutta nyt heti kasvoi mielenkiinto myös sitä varsinaista kotianne kohtaan näiden teidän vastausten perusteella. Haluaisitteko tehdä postauksen siitäkin?

    VastaaPoista
  3. Tehkää oikeasti Pumppiksesta postaus!

    a

    VastaaPoista