10.2.2013

Huimaa edistystä!

Lauantai oli jälleen mökkipäivä. Kävimme hakemassa aamulla Kuhmalahden Verhoomo Ekholmista sinne syksyllä viemämme K-tuolit, joihin jouduttiin tekemään täysi remontti - uudet jouset, uudet pehmusteet, uudet kankaat, puuosat tosin jätimme ennalleen, ne ovat jotenkin sopivan kuluneet. Lopputulokseen olimme kyllä enemmän kuin tyytyväisiä, veimmekin samalla Emma-tyylisen nojatuolin entisöintiin. Hintaahan tuolien täydelle entisöinnille tulee, mutta kestämään tehtyjen huonekalujen elämää on kiva jatkaa! Uusissa huonekaluissa ei ole samanlaista henkeä kuin vanhoissa.


K-tuoli kankaana Annalan Leonardo 110

Mökille päästyämme jatkoimme suuremman makuuhuoneen kuntoonlaittamista. Kävimme perjantaina Tampereen rakennustorilta pellavarivettä hirsien välien tilkkimiseen ja paikkapalojen tiivistämiseen. Saimmekin hirsien höttökohdat paikattua ja tilkittyä vaikka hirvittävä vaiva siinä olikin kaikkine lankkujen vuolemisineen ja sovittamisineen - ihan täysin tiiviitä paikkoja ei tietenkään saatu aikaiseksi puusta, joten tilkimme rakoja pellavariveellä. Eiköhän nuo paikat meidän eliniän kestä, pääasia ettei mökki romahda alta. Kuvat ammattimaisesti tehdystä paikkaustyöstä jäivät ottamatta, kun tajusimme, että nythän me pääsemme laittamaan lattiaa paikalleen!


Pellavarive toimii myös peruukkina. Watch out Tuksu!
Lisäsimme alapohjan juoksujen päihin ja keskelle poikkipuut tukemaan hieman lattian rakennetta. Lisäksi lisäsimme keskelle lattiaa pönkän ryömintätilaan, ettei lattia notkuisi ihan niin paljon - saa nähdä on siitä apua.


Hieman lisätuentaa alapohjaan
Nyt kun poikkipuut olivat paikoillaan, laitoimme juoksujen väliin takaisin siellä olleet ohuet kuitulevyt ja levyjen päälle verkkovahvistetun ilmansulkupaperin. Ja sitten pääsimmekin laittamaan jo ensimmäiset Ekovillat lattiaan! Ensin ajattelimme saavamme koko makuuhuoneen lattian villoitettua, mutta ilmansulkupaperin nitominen juoksujen väliin oli tuskallisen hidasta ja perin polviapuuduttavaa, kun joutui pyllistelemään juoksujen ja lankkujen varassa pää alaspäin. Saimme kuitenkin noin puolet lattiasta paperoitua alapuolelta ja villoitettua.
(Muistilappu itselle: Käytä hengityssuojaimia sahatessasi ekovillaa...)


Vanhat kuitulevyt takaisin alapohjaan
"Muutama" niitti meni ilmansulkupapereita nitoessa...
Ekovillalevyjä meni sopivasti kaksi rinnakkain juoksujen väliin, hieman joutui pituudesta vain trimmaamaan. Ekovillalevyn pinta on muuten aika kivannäköistä! 
Puolet lattiasta villoitettu!
Nyt vain pitää toivoa, etteivät hiiret ja muut metsän eläimet löydä vastatehtyä makuuhuoneen lattiaa ja hoksaa Ekovilloja hyväksi pesäpaikaksi. Nettikeskusteluja lukiessamme olemme kyllä törmänneet suurimmalti osalti viesteihin, joissa on sanottu, etteivät hiiret ja muut ötökät kovin kamalasti perustaisi Ekovillasta, vaan ovat enemmänkin viehtyneet lasiviillan. Mutta ensi kerralla näemme, onko paperit syöty ja villoihin pesitty. Eräs kaverimme mainitsi, että kaneli karkoittaa hiiret, joten nyt mietimmekin, josko levittelisimme kanelia villojen sekaan. Ei kai se pahaksikaan ole, kuivaa ainesta.


Tällä kertaa saimme siis aikaiseksi huimasti enemmän, mitä alunperin olimme suunniteleet, joten ensi kerralla saamme suuremman makuuhuoneen lattian eristyksen varmaankin loppuun ja vielä ilmansulkupaperin villojen päälle. Ajattelimme myös laittaa lattialaudat ilmansulkupaperin päälle, muttemme varmaankaan vielä kiinnitä lautoja, sillä ne ovat nyt vielä aika kosteat talven jäljiltä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti