24.8.2013

Löytöjä kirppareilta, huuto.netistä ja tuttujen nurkista - mökin kalusteita siis!

Joku ehdotti taannoin, että voisimme tehdä bloggauksen mökille hankkimistamme huonekaluista. Meillähän oli periaatteena, ettemme osta mitään uutta mökille sänkyä ja patjaa lukuunottamatta. Sängyn rungonkin olisimme mielellään ostaneet vanhan, mutta vanhat rungot eivät oikein tunnu olevan sopivan kokoisia nykyisiin standardimittaisiin patjoihin, joten päädyimme Ikean patjaan ja sängynrunkoon. Mutta nyt katsaus siihen, mitä kaikkea olemme keränneet nurkkiimme huutokaupoista, kirpputoreilta, osto&myyntiliikkeistä, huuto.netistä ja tuttavien nurkista. Valaisimia emme ole tässä kuvanneet, sillä ne eivät oikein pääse oikeuksiinsa ennenkuin ne ovat katossa.


Kaksi antiikin ajan elämää kuvaavaa koulutaulua tarttuivat matkaan Hämeenlinna suurkirpputorilta.
Näitä 50-luvun tuoleja meillä on kaksi. Lupioisten Mikkolan navetalta tekee edullisia löytöjä!
Nämäkin tuolit kustansivat 5€/kpl
Tämä kaunokainen, joka on käynyt jo entisöijän (Verhoomo Ekholm Kuhmalahdella) käsittelyssä päätyi meille, kun kävimme huuto.net -kaupan perässä noutamassa alempana olevan kiikkustuolin! Entisöinnin hinnalla olisi tosin saanut uuden sohvakaluston, mutta eihän tätä raaskinut heittää menemäänkään!

Jälleen huuto.net -löytö.
Tämä pieni arkkupöytä toimittaa yöpöydän virkaa. Kannen alla on vuosiluku 1842.
Valaisin myös huuto.netistä!
Tämäkin yöpöytänä toimiva kaappi on huuto.net löytö, samoin lamppu.
Näistä K-tuoleistahan oli jo aikaisemmin postaus blogissamme. Huuto.netistä nämäkin.

Sitten viimeisin hankinta - kustavilaiskalusto. Kun kävimme keväällä katsomassa meille tulleita tiiliä, tuttavamme kysäisi, josko meitä kiinnostaisi kustavilaiskalusto. No tottahan toki se kiinnosti. Nyt vuokrasimme sitten pakettiauton ja roudasimme kaluston Nurmijärveltä Holjaan. Sohva, kaksi käsinojalista tuolia, kaksi pienempää tuolia, kaksi rahia/penkkiä, sohvapöytä ja kahvi-/ruokapöytä, josta on harmittavasti sahattu jalat n. 10 cm lyhyemmiksi. Nämä nyt odottelevat sitä hetkeä, kun on hieman parempi taloudellinen tilanne, jotta saamme kaikki entisöityä. Pientä sohvapöytää joku on joskus alkanutkin entisöidä, pöydän kansi on hiottu ja muuten pöytä on maalattu valkoisella.




Toisen penkin pehmusteet ovat hieman heikossa hapessa.
Muutenkin pehmusteet ovat kyllä nähneet parempiakin päiviä. 
 
Nämä 60-luvun tuolit olivat mökillä jo valmiina ja siellä ne myös pysyvät.
Hankimme eräältä tuttavaltamme myös toiset lähes identtiset tuolit ruskeina, ne olivat hankalassa paikassa, joten ne jäivät kuvaamatta.
Puhelinpöytä on myös huuto.netistä bongattu. Myyjän isä oli aikoinaan tämän nikkaroinut. 
Pari vanhaa tuolia. Vasemmanpuoleinen on kaverin muuton alta pelastettu ja oikeanpuoleinen on Kimmon äidin nurkista löydetty - ilmeisesti todella vanha Niemen suvussa kulkenut tuoli.
Tämä ompelukonepöytä toimii nyt "kirjoituspöytänä", tämäkin oli kaverin muuton alta pelastettu.
Mukana tuli myös 50-/60-luvun sähkökäyttöinen Singer -ompelukone. Se ilmeisesti vielä toimiikin, jos joku on siitä kiinnostunut :-)
Pöytäkello on huuto.netin kautta hommattu.
Levitettävä sohva on Kimmon siskon vintiltä bongattu.
Pieni kirjahylly huuto.netistä. Lasipullot kirpputoireilta. Taulut jäämistöhuutokaupasta.
Valtava klaffilipasto myös huuto.netin kautta. Myyjän isoisä oli tämän joskus nikkaroinut.
Painoa varmaankin lähemmäs 200 kg. Päällä pari kattolamppua Helanderin huutokaupasta.
Sohvapöytä Helanderilta. Kynttilänjalat taloyhtiön kierrätyshyllystä ja hopeavati kirpparilta.
Rukki Kimmon siskon vintiltä.
Punainen ryijy Helanderilta.
Seinäkello huuto.netistä.
Liinavaatekaappi Helanderilta. Lasipurkit taloyhtiön kierrätyshyllystä. Maitotonkat Kimmon äidin kätköistä ja turkoosi tuoli Kimmon siskon vintiltä sohvan kylkiäisinä.
Askon 40-luvun piironki oli mökillä, sitä ei tarvitse edes entisöidä. Grammari kirpparilta Kellokoskelta.
Kukkateline oli myös mökillä.
 
Pari taulua perintönä.

Koulutauluja huuto.netistä. 

Venäläisiä armeijan koulutus- tms... tauluja. Huuto.netistä jälleen.
Keittiön astiakaappi kaverin muuton alta pelastettuna.

19.8.2013

Ilmanvaihtoa!

Loman jälkimainingeissa vietimme pari viikonloppua kotosalla Helsingissä ja palasimme mökille vasta viime torstaina. Siellä se mökki vielä tönötti pystyssä ja kaikki oli niinkuin pitikin. Puutarhassa ruoho oli villiintynyt ja Kimmon tekemä polkukiveys oli tiivistynyt viimepäivien sateiden voimasta ja laatat olivat nyt tukevasti kiinni. Holjassa oli märkää! Naapurin kanttori kertoi, että pelkästään torstain aikana Holjassa oli satanut yli 50mm vettä! Voitte kuvitella, että alapiha oli kohtalaisen märkä, kun sinne valuvat kaikki vedet mäeltä. Minun oli myös pakko tarkistaa onko ryömintätilassa miten kosteaa ja auttoiko sinne raahattu kuutio leca-soraa mitään. Ryömintätilan korkeimmassa kohdassa, olohuoneen alapuolella oli hieman märkää, mutta makuuhuoneiden alapuolella näytti olevan kuivempaa, joten leca-sorakerros näyttää toimivan! 

En tiedä pääsemmekö "mummolahajusta" koskaan eroon, sillä nyt kun palasimme parin viikon tauon jälkeen mökille ja siellä on taas ollut kaikki ikkunat kiinni, sisällä oli tuo tuttu kostean tuoksahdus. Pitää ilmeisesti tehdä pari räppänää, että ilma vaihtuu sisälläkin paremmin, ehkä jopa räppänä jokaiseen huoneeseen. 

Ryömintätilan ilmanvaihdon tehostamisesta sitten... porasin nyt viikonlopun aikana kaksi ilmanvaihtoaukkoa sokkeliin. Tunti kummankin reiän tekemisessä meni, sokkeli on reilut 10 cm paksua ja 50-luvun "säästöbetonia" - eli betoniin on sekoitettu runsaasti hiekkaa ja hiekka on ollut aikas vaihtelevaa raekooltaan, sillä suurimmat kivet mitä poistin aukkojen kohdilta olivat yli viisisenttisiä. Betoniporalla ei päässyt monestakaan kohtaa kovin pitkälle, kun pora pysähtyi kiveen, mutta tein aukoista n. 10x10 cm kokoisia ja porasin koko aluetta parin sentin välein. Aina kun poralla ei päässyt eteenpäin, oli aika ottaa esiin taltta ja vasara ja kilkutella reikää suuremmaksi ja sen jälkeen taas piti etsiä kivetön kohta ja jatkaa poraamista. Aika kovaa betoni kuitenkin oli, mutta kun se lähti murenemaan, se lähti irti helposti. 
Tein toisen aukon eteläänpäin olevalle seinälle, keittiön päätyyn ja toisen reiän olohuoneen kohdalle länteen päin. Länsiseinustalla oli jo aikaisemmin yksi reikä, mutta se olikin tienpuoleisen, pienemmän makuuhuoneen kohdalla olevan, ilmanvaihtoaukon lisäksi ainoa ilmanvaihtoaukko koko sokkelissa. 

Ajattelin vielä porata kaksi ilmanvaihtoaukkoa lisää näiden kahden uuden aukon lisäksi, toisen tienpuoleiselle seinälle, olohuoneen päätyseinän kohdalle ja toisen pienemmän makuuhuoneen itäseinustan sokkeliin. Talon "itäsiiven" puolella sokkeli on todella matala, ryömintätilasta katsottuna max. 30 cm korkea ja ulkoa päin sokkelin viereen on kasattu todella paljon maata ja sokkelista on näkyvissä 10-15 cm, joten ilmanvaihtoa siellä tarvitaan. Suuremman makuuhuoneen itäseinustalle laitoinkin jo viime syksynä putken sokkelin ali ryömintätilaan ja sitä kautta tuntuu jonkin verran syntyvän imua, pitää harkita, josko putkea pidentäisi, että imua syntyisi hieman enemmän. Eihän tuollainen putki kyllä ole kovin silmiähivelevä, mutta ajattelin maalata harmaan viemäriputken samanväriseksi seinän kanssa, niin se ei pistäisi niin kamalasti silmään törröttäessään punamultaista seinää vasten. Sitten kun päästään remontissa eteisen/verannan kohdalle, voisi miettiä, josko sinne rakentaisi ilmanvaihtoputken katolle asti ryömintätilasta.

Mutta tapahtui mökillä sentään jotain radikaaliakin viime viikonlopun aikana. Pihapiiristä kaatui meidän tonttimme suurin koivu. Tai kaatui ja kaatui, siis kaadettiin. Soittelimme jo lomalla Elenian puunkaatohotlinelle ja pyysimme sähköverkkojen kunnossapidosta vastaavia tarkistamaan, josko tuo puu kannattaisi kaataa. Naapurithan vinkkasivat meille, että tontin kulmassa oleva koivu oli alkanut kallistumaan viimeisen parin vuoden aikana kohti meidän saunaa ja koivun ja saunan välissä menee sähkölinja meille ja kanttorille. Kaatuessaan koivu olisi siis katkaissut kahden talon sähköt ja latvus olisi rojahtanut aika suurella todennäköisyydellä meidän saunan päälle. Noh, Elenian miehet kävivät loman aikana tarkistamassa tuon koivun ja totesivat, että se kannattaa kaataa, koska se oli sen verta vinossa ja kallellaan sähkölinjaan päin. Tilasimme myös tuota kautta sitten metsurit kaatamaan puun. Perjantaina sitten mökille tuli kööri puunkaatoon. Tunkki koivun tyveen ja köysi autonperään vinssillä kiinni ja sitten köysi pirun tiukalle ja koivu katki. Sinnehän se kaatui Holjan risteykseen, tasan tarkkaan siihen mihin suunniteltiinkin. Vain yksi pieni mänty taipui koivun mukana nurin ja sekin onneksi oli meidän puolellamme. 
Nyt meillä on sitten polttopuita! Tai siis pöllejä, joista pitäisi saada polttopuut pätkittyä :D
Tietysti ei tullut tästäkään operaatiosta otettua kuvia... 
Koivu oli kyllä aika järeä, kanto on halkaisijaltaan n. 40cm ja pituutta puulla oli vajaat 20 m. Suurimmat oksat olivat suurempia kuin tontilla olevat pienemmät koivut, halkaisijaltaan nekin olivat varmaan kymmensenttisiä tyvestään. Totesimme, että oli oikeastaan ihan hyvä, että kaadatimme koivun, sillä koivu oli halki sydämestään n. viiden metrin korkeudesta ylöspäin, eli aika todennäköisesti kovalla myrskyllä koivu olisi katkennut.

Tällä viikolla todennäköisesti mökillä on luvassa maansiirtokonesimulaation aloitus. Aiomme poistaa mökin ja kanttorinvastaisen rajan väliseltä maa-alueelta n. puoli metriä maata, jottei kaikki pintavesi valuisi suoraan mökin alle. Ilmeisesti edellisen remontin yhteydessä mökkiä kiertämään on tehty salaojat, mutta ne taitavat olla tukossa. Poistammekin nyt sokkelin vierestä kohollaan olevan maan ja teemme pintamaasta sokkelista poispäin viettävän ja kaivamme metrin parin päähän sokkelista ojan/salaojan, jonka avulla toivottavasti saamme ohjattua veden talon tienpuoleiselle seinustalle, jonne tietysti pitää tehdä samanlainen oja/salaoja. Sokkelin viereen tietysti laitamme suodatinkankaan ja hiekkaa/soraa sen päälle, ettei heti talon vieressä kasvaisi samanlainen pusikko, kuten tähän asti.
Maata tulee varmasti kymmeniä kottikärryllisiä, sillä jo alle puolen metrin päässä seinästä maanpinta on sokkelin yläpuolella.


5.8.2013

Historian oppitunti

Ja sitten Holjan historian oppitunti pikaisesti.

Holjassa on ollut arkeologisten löytöjen perusteella asutusta jo kivikauden aikana ja näistä on löytynyt todisteita ihan mökkimme läheltä. Siitä sitten päästäänkin historialliseen aikaan. Kouvalasta on nimittäin löydetty viikinkiaikaisia hautoja ja sieltä aseita mm. kirveitä. Kouvala kuului Tuuloksen suurpitäjään keskiajalla ja siitä on sittemmin muodostunut Luopioisten kunta ja myös sen sisälle Holja-niminen kyläyhteisö vanhan Kouvalan sydämeen.

Kukkian ja Haltiaselän erottaa Holjansalmi ja tätä kautta on kulkenut merkittävä tieyhteys pohjoisesta etelään päin Hämeenlinnan suuntaan. 1700-luvulta lähtien tätä tietä myöten on kulkenut myös eräs Suomen postiteistä. Lisäksi hieman myöhemmin tätä kautta meni Tampereen suunnasta tie itä-länsi suuntaisesti, joten näiden teiden risteyskohtaan muodostui Holjan kyläyhteisö.

Holjansalm 1700-luvulla. Mökkimme sijaitsee vasemmalla puolella tienmutkassa, josta myös nykyinen tie kulkee.  
Varsinaisen kasvusysäyksen Holja sai kun 1800-luvulla sinne perustettiin saha, joka toimi aina palamiseensa asti 1950-luvulle (rauniot purettiin 1970-luvulla). Sahan perustamisen jälkeen rakennettiinkin runsaasti taloja joista tietysti tunnetuin on yli sata vuotta vanha Taavan tupa ja rinkelikauppa, josta olettekin jo jotakin kuulleet. Kyläyhteisössä on ollut runsaasti myös muita liikkeitä ja ainakin 3:ssa muussakin talossa on ollut liiketoimintaa. Lisäksi Holjassa oli melko iso mylly aikoinaan. 

Koska kyläyhteisö sijaitsee näin merkittävässä teiden risteyskohdassa ei ihme että se on ollut myös paikallisen liikenteen solmukohta. Kuulimme tuossa vanhempia kyläläisiä haastatellessamme, että parhaimmillaan talomme edustalta on lähtenyt 60 bussivuoroa päivittäin Tampereen, Padasjoen ja Hämeenlinnan suuntiin, eli ei ihan vähäistä toimintaa :D Linja-autoliikenne aloitettiin jo niinkin varhain kuin 1920-luvulla. Jolloinkin linja-autoliikenteen kultavuosina on tapahtunut se josta kerroimme jo aikaisemmassa blogikirjoituksessa, eli humalainen bussikuski on ajanut tien vierellä sijaitsevan kuistimme kumoon, jolloin pääsisäänkäynti on siirretty pihan puolelle.

Jos sahan omistajat ja ympärillä olleet varakkaat maanomistajat (olemmehan sentään tunnetulla ja hedelmällisellä Sydän-Hämeen viljelyalueella) olisivat saaneet suunnitelmansa lävitse, Päijänteen halki kulkeva rautatie olisi rakennettu niin että eräs sen asemapaikoista olisi ollut Holja!!! Eli millainenkohan paikka Holja olisikaan nykyään :D

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä tiedonmurusena saimme selville että myös meidän talossamme on joskus ollut jopa tuotantoeläimiä. Koska kuitenkin taloja on useita eikä juuri kenelläkään ole navettoja niin eläimet pidettiin yhteislaitumella viereisen järven suuremmassa saaressa.

Nykyään kylä on virkeä varsinkin kesäisin ja kyläyhteisö on tiivis, eli apua saa naapureilta aina kun pyytää ja tarvii. Kaupat ja palvelut ovat 10 minuutin pyörämatkan päässä Luopioisissa, joka toimi aina vuoteen 2007 Luopioinen nimisen kunnan keskuksena ennenkuin kunta liitettiin osaksi Pälkänettä. Lisäksi Tampere ja Hämeenlinna ovat 45 minuutin ajomatkan päässä, joten tarvittaessa pääsee helposti näihinkin paikkoihin.

Jälkimaininta: Kiitoksia Markukselle. Uusimaa lehdessä numero 70, päivätty 13.09.1898 (http://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/secure/showPage.html?action=page&type=lq&conversationId=3&id=553240&pageFrame_currPage=1) on kaksi merkittävää uutista. Rautatien rakentaminen Tampereelta Luopioisten kautta Lahteen, sekä Itävallan Keisarinna Sissin murhauutinen. 

3.8.2013

Lomakuulumiset

Jopas kesä on mennyt nopeasti, ja harvoinpa sitä koko lomaa viettää lapion varressa :D 
No sai sitä jotakin aikaankin mökillä. Tällä hetkellä rupeaa yläpiha olemaan siedettävässä kunnossa ja sisälläkin on tapahtunut jotakin pientä edistystä.

Kuten jo aikaisemmin kerroimme, meille ilmaantui melkoinen määrä tiiliä. Ne on nyt pikkuhiljaa saaneet uudet paikkansa ja yläpihan kaikki kukkapenkit onkin saatu valmiiksi ja reunustettua tiilillä. Ylempään kukkapenkkiin tuli liljat, gladiolukset, kuunliljat, pionit, pikkunarsissit, iirikset, sekä melkoinen joukko muita kasveja. Kolmioon tuli Ismon havittelema neilikkaruusu, punalehtiruusu, kuunliljoja, pioni, japaninruusukvitteni sekä pari muuta planttua. Viimeisenä saimme valmiiksi porakaivon ympäristön. Viime syksynä kun ostimme mökin ja tontin niin porakaivoa ei edes löytynyt heinän ja ruohon keskeltä. Porakaivo oli melkein peittynyt vuosien kasvien jäänteiden alle. Siitä saimme idean että kaivamme porakaivon esiin ja laitamme sen ympäryksen myös tiilillä ja muusta osasta teemme kukkatarhan kolmannen osan. Tämä kolmas osa sisältää kaikki ne kasvit joita olemme löytäneet tontilta, eli juhannusruusun pistokkaan, mustialan ruusun pistokkaan, pionin, liljat sun muut.
Tiilet ovat löytäneet paikkansa ja osoittavat myös tulevat käytävien paikat. 
Viimeistelyä vaille oleva kaivon ympärys

Lisäksi olemme jo alkaneet pikkuhiljaa kaivamaan kukkapenkkien välejä ja laittamaan niihin laattoja. Meille tulee laatoitetut käytävät tuvan ja saunan välille. Lisäksi keinun alle tuli laatoitus. Saimme Pälkäneen Rautiasta lavallisen betonilaattoja, mutta nehän loppuivat heti ensi kättelyssä ja nyt pitää tilata pari lavaa lisää.

Melkoinen määrä kasvijätettä ja multaa on tullut siirrettyä pois. Meillä on neljä kompostillista kasvijätettä muhimassa ja odottamassa käyttämistään tulevina vuosina ja sen lisäksi erottelin mullan kasvijätteestä ja multa on omiaan maantäytteeksi korottamaan tiettyjä osia tontista. 

Ismo teki ison homman alapohjassa kun hän kaivautui sinne laittamaan suodatinkankaan ja sen päälle kuutiollisen Leca-soraa, joka estää kosteuden nousemista rakenteisiin. Lisäksi isomman makkarin alle hän teki uuden pönkän tukemaan lattiaa alhaaltapäin. Tietysti Leca-sora loppui kesken myöskin, joten sitäkin pitää hommata toinen kuutio lisää, mutta ainakin pienemmän makuuhuoneen alapuolella on nyt kauttaaltaan n. 10 senttiä Leca-soraa suodatinkankaan päällä ja n. puolet suuremman makuuhuoneen alustasta on myös soritettu.

Tältä näyttää kuutio Leca-soraa levitettynä ryömintätilaan.
Lisäksi loman aikana teimme myös kokeilun vanhalla liisterireseptillä, eli vehnäjauhoja ja vettä. Tällä reseptillä saimme saumanauhat puukuitulevyjen päälle ja hyvin näyttää pysyvän. Nyt sitten vain pohjatapetit paikalleen ja siihen päälle varsinaiset tapetit, jotka nyt sitten viimein ja vihdoin on valittu ja odottavat vain ostamistaan.

Nyt sitten seuraavaksi operaatioksi syksylle jää käytävien viimeistely. Ihan ensimmäiseksi kuitenkin meidän pitää kuljettaa tien puolelta melkoinen määrä maata pois, sillä pikkuhiljaa maa on tullut lähes tuvan korkeudelle ja aiomme kaivaa sokkelin kunnolla esiin. Sitten jos sisähommia saisi aikaan.

Lisäksi ensi kevään suunnitelmat on jo tehty, eli tiedämme mihin rupeamme heti ensimmäisenä. Meille tulee pihaan kesäkeittiö jonka rakennamme heti keväällä. Tämän lisäksi sen viereen tulee pergola ja pieni allas ja suihkukaivo johon aiomme tilata Manneken Pis- patsaan :D

Ihmiset ovat seuranneet kiinnostuneina työmme edistymistä ja ohitsemme onkin ajanut melkoinen määrä ihmisiä ja pysähtyneet katsomaan mitä on saatu aikaan. Eräs naapureistamme tuossa kysäisikin että "nukutteko te kaksi koskaan kun teidät aina näkee tekevän töitä". Lisäksi eräs sanoi että ihmiset pidemmältäkin tietävät meidän tekevän remonttia ja kyselevät edistymisestämme.

Lisäksi lomamme aikana selvisi miksi kuisti on siirretty joskus muinoin tien puolelta pihan puolelle. Joskus menneinä aikoina joku humalainen bussikuski oli ajanut kuistin kumoon. Tämän tiesi kertoa eräs kylässämme asusteleva vanha mies.

Heinäkuussa pidettiin Luopioisissa esitelmä ja kiertokäynti Holjan kylään ja sen historiaan. Pitääpä joskus laittaa pieni tiivistelmä kylän historiasta tänne.

Nyt sitten kolmen viikon loma Holjassa on ohitse ja paluu arkeen. Tästä eteenpäin pääsemmekin vain viikonloppuisin mökille.

26.6.2013

Monet ja Picasso varokoot!

Suuri taiteilija on syntynyt!!!

Kävimme juhannuksena vanhempieni mökillä joka sijaitsee Kangasalan puolella. Siellä on pihapiirissä vaja, johon on vuosien varrella kertynyt jos jonkinlainen määrä sekalaista tavaraa. En arvannutkaan millainen aarreaitta tuo vaja olikaan. Äiti oli jo jokin aika sitten vähän tehnyt siellä kaivauksia, ja oli löytänyt vanhoja vaatteitani.... Siis vanhalla tarkoitan 70-luvun alun pari-vuotiaalle pojalle sopivia mm. äitini kutoma villatakki. Nämä sain mukaani ja hellävaraisesti pestyäni näyttävät uusilta retrovaatteilta.
Äitini kutoma villatakki

Lisäksi löytyi melkoinen määrä vanhoja astioita esim. pekka-sarjan lautasia, kuppeja, kaadin jne. samaten löytyi Irja-lautasia sekä vanhoja ravintola Voiman sekä Emmauksen astiastoja. Emmaushan on edelleenkin Tamperelaisille tuttu sana (http://www15.uta.fi/koskivoimaa/kaupunki/1918-40/emmaus1.htm). Samaten ravintola Voima on monelle tuttu ilmaisu. Mistä lienevätkään kyseisten instituutioiden astiastot tulleet vanhempien mökin pihavajaan?  No nämä siirtyivät nyt sitten auton peräkontissa Pekan ja Irjan kanssa Holjaan mökille ilahduttamaan vieraita. Lisäksi löytyi vanhoja lääkepulloja sekä Karhulan ja Riihimäen sekä Viialan lasitehtaiden purkkeja ja purnukoita.

Kaiken tavararomun alta löytyi hyvin vanha puutuoli. Tuo tuoli on ollut sukupolvien ajan kotonani ja nyt sitten tuli meille. Se on joskus maalattu turkoosinväriseksi, mutta eiköhän siitä maalit lähde! Lisäksi muistan lapsuudestani vanhan kahdenistuttavan pulpetin joka oli lastenhuoneessa. Olin jo ajatellut että se on varmaan joutunut jonnekin pois. Sieltähän se pilkotti ja sain äidiltäni luvan viedä se pois, sillä sille ei ole käyttöä. Smurffiin se ei mahtunut tällä kertaa mutta ehkä seuraavalla kerralla sitten. Sille on oiva paikka olohuoneen ikkunan edessä, ja voisin lyödä vetoa että siitä tulee Pomon ja Boriksen lempioleskelupaikka. Lisäksi eteiseen tuli vanha naulakko 80-90-luvun karmean hökötyksen korvaamaan.

Hauskimpana piirteenä oli että äitini on kerännyt vanhoja piirustuksiani kansioon ja tuo kansio löytyi vajasta siskoni kansion vierestä. Piirustukset ovat nyt hallussani ja toivat mieleen lukemattomia jo unohdettuja muistoja lapsuudestani. Olin aikeissa heittää eräät kehykset roskiin Helsingissä sillä niille ei ollut funktiota. Nyt kuitenkin muutama lapsuudenajan piirustukseni löysi paikkansa kehyksistä. Tässä on jokunen taidenautinnollinen kuva ilahduttamaan lukijoiden kesäpäivää :D No ei musta kyllä Rembrandtia olisi tullut :P

Kuka tunnistaa paikan?
Luonnonsuojelija jo alusta alkaen
Öööö.... mitähän ollut mielessä?

24.6.2013

Mökkijuhannus

Juhannus meni mökkeillessä. Poikkeuksellisesti, emme uurastaneet kovinkaan kamalasti pitkän viikonlopun aikana - keskityimme lähinnä lepäilyyn ja pihan siistintään. Jotenkin ei vaan tehnyt mieli rehkiä sen enempää. Oikeastaan ei ulkona tehnyt mielikään kovin kamalasti huhkia, yli 20 asteen lämpötila ja lähes 80% kosteus tekivät ulkohommista kovin epämiellyttävää puuhaa. Itikatkin olivat taas heränneet ja olivat poikkeuksellisen äkäisiä. 

Vähän kuitenkin teimme pihahommia, niitimme lähes metriseksi venähtäneen vuohenputkipusikon, jossa oli seassa "muutama" lupiinikin. Kimmo sai myös vanhan kasvimaan paikan niitettyä ja nikkaroin vanhoista lattialaudoista sinne muutaman istutuslaarin. Saa nähdä, missä vaiheessa nuo laarit saa täytettyä mullalla. Lisäksi lattialaudoista sai kätevän megakompostorin, joka täyttyi niitetystä kasvillisuudesta alta aikayksikön, vaikka kehikon tilavuus on varovasti laskettuna n. kolme kuutiota :D
Myös talon nurkalla ollut valtava viime talvena kuollut lumipalloheisi sai kyytiä. Uskomaton määrä oksia siitä tulikin! Onneksi lumipalloheisi oli tehnyt jonkun verran juuriversoja, niin ei tarvitse nyt miettiä mitä sen paikalle tulee laitettua.

Lumipalloheisin oksisto 
Lumipalloheisin tyvi oli jo mädäntynyt
Kävimme myös perjantaina Juhannuskävelyllä Holjassa, tarkistimme veneoikeuspaikan ja kylän laituripaikan. Venepaikka on kovin matalan ja mutaisen lahden pohjassa Kukkian rannalla. Todennäköisesti emme ainkanaan siinä venettä tule pitämään, jahka veneen joskus saamme hommattua. Kylän yhteislaituri on taas Haltiaselän rannalla ja siellä järvimaisema on hieman karumpi, kuin Kukkian puolella ja rantakin oli siisti ja kivipohjainen. Venepaikka maksaa kuulemma 20 €/vuosi.

Haltiaselän rantanäkymiä
Portaat Haltiaselän laiturille

Venerannan ruovikkoa Kukkian rannalla
Tajusinpa juuri, ettemme ole muistaneet ottaa saunan sisältä yhtään kuvaa vielä. Noh, jos seuraavalla kerralla muistaisi. Nyt kun saunaa on lämmittänyt jo muutaman kerran, on päässyt kärryille kiukaan ja kotapadan sytyttämis- ja lämpiäimiskikoista. Jos aikoo laittaa sekä kiukaan, että kotapadan yhtäaikaa päälle, kiuas pitää sytyttää ensin ja antaa sen syttyä kunnolla, ennenkuin kotapataan voi laittaa tulta. Muuten kiuas sammuu ja sitä on vaikea saada enää syttymään uudelleen. Nyt sauna on jo kuivanut jonkin verran, rakenteista ei enää huou kosteutta saunaa sisälle ja löylyt ovat kipakammat kuin ihan ensimmäisillä saunomiskerroilla. Ilmeisesti myös hormi on alkanut kuivua kunnolla, sillä enää ei kiuaskaan tupsauttele savuja sisälle.

Uusi puucee kuivakäymälälle pitäisi nikkaroida loman aikana, pitää laskea puutavaran menekki ja tehdä itselle jonkinlaiset piirrustukset, joita voi olla sitten noudattamatta...

Ai niin ja naapurissa on nyt tullut myyntiin Holjan sepän vanha talo, jossa on aikoinaan toiminut myös Jehovan todistajien valtakunnansali, eli neliöitä on todellisuudessa huomattavasti enemmän kuin tässä myynti-ilmoituksessa... http://www.etuovi.com/kohde/679014
Nyt siis mökkikaupoille, kaupanpäälle todella mukavat naapurit :P

Mutta nyt kuvia pihalta...
Tiikerililjat kukassa seinustalla
Megakompostikehikko ja istutuslootat
Lupiineja ja vuohenputkea riittää vielä
Testi-istutukset - perunaa ja sipulia  
Omenapuut ovat juurtuneet hyvin!

10.6.2013

Tuhisevat illallisvieraat

Perjantaina pitkän työpäivän päätteeksi ajoimme taas kohti Holjaa Smurffi täynnä kasveja, ruohonleikkuri, sekä viikonlopun ruoat. Löysimme viikolla edullisia päärynä- ja omenapuun taimia. Lisäksi mukaan tarttui pensaskirsikoita ja luumu - ihan niinkuin niitä ei olisi jo Holjassa  ennestäänkin :-D Päästyämme mökille illalla olimme todella väsyneitä ja emme oikein jaksaneet ruveta tekemään mitään erikoista, lämmitimme vain saunan ja nautimme olostamme maaseudun rauhassa raskaan työviikon päätteeksi, suunnitellen jo viikonloppua. Siinä sitten kun kävin isommassa makkarissa hakemassa jotakin, huomasin ulkona liikettä!!! Maassa mönki kaksi siiliä. Ismohan oli jo nokisutaria odotellessaan nähnyt toisen niistä saunan takana. Annoimme siilille kissanruokaa, olimmehan lukeneet, että sitä siilille saa antaa. Isompikokoinen viipelsikin kovaa kyytiä syömään ja näköjään nautti ruokailuhetkestään.

Holjan eläintarhan uusin asukki ruokailemassa
Lauantaina heräsimme varhain lintujen lauluun. Ismo rupesi valmistautumaan sukulaisensa hautajaisiin ja minä sitten suunnittelemaan mitä tekisin - sisällä oli siivottavaa, kun tänä tulevana viikonloppuna siskoni perhe valloittaa mökkimme ensimmäistä kertaa ja emme kehdanneet päästää heitä paikkaan, jossa oli hirveästi pölyä ja remonttikamaa pitkin poikin. Ismon lähdettyä aloitin siivoamisurakan. Ensimmäisenä lattioiden imurointi ja peseminen. Tämän jälkeen kaiken rymsteeraaminen ja tavaroiden paikoilleen laittaminen. Siinä sitten vierähtikin tunti jos toinenkin ja oli jo puolipäivä ennenkuin tajusin että en ole syönyt mitään ja kohta kaden tätini piti tulla ja tuoda mummoni katsomaan mökkiämme. Lisäksi aloittelin jo ulkona hommia istuttamalla mukana tulleet puut paikoilleen, jotka olimme katsoneet jo ennalta. Siinä sitten kun olimme juoneet kahvit vieraiden kera siirryimme ulos. Tätieni auttaessa sain edellisiltä kerroilta kukkapenkin tieltä nostetut turvepaakut kuljetettua pois. Lisäksi he viikatoivat pihalla nopeasti kasvanutta heinää. Ismon tultua takaisin teimme vielä hieman sisä- ja pihahommia. Saunoimme ja myös grillasimme makkaraa ulkona.

Sunnuntaina päivä alkoi saunan pesulla. Ei kuin juuriharja ja mäntysuopaa käteen ja kuuraamaan. Tuli puhdasta ja hämähäkinseitit saivat kyytiä. Tämän jälkeen vein kaikki talon alta löytämämme astiat keittiöön ja pesin ne puhtaaksi. Ismohan möyri talon ryömintätilassa laittamassa olohuoneen lattian alle pönkkää, ettei lattia notkuisi niin pahasti. Pönkän paikka osoittautui oikeaksi arkeologiseksi kaivaukseksi! Löydöissä oli mm. muutama savinen ruukku, joissa oli leima Tyrvään Keramiikka. Kyseinen firma on toiminut Sastamalassa ja lopettanut toimintansa jo 1950-luvulla. Lisäksi löytyi kauniisti koristeltu savinen kulho. Myös löytyi pullo jossa oli merkillinen leima Apteekkarien KVT Oy. Onneksi google tiesi kertoa että kyseessä on aikoinaan Helsingissä toiminut 1850-luvulla perustettu Apteekkarien kivennäisvesitehdas. Google tiesi myös kertoa että kyseistä vanhaa tehdasta ollaan saneeraamassa asunnoiksi. Parin isomman asunnon pohjat olivat sen verran mielenkiintoisia että takaraivoon jäi idea elämään, jos muuttaisi sinne asumaan - saa nyt nähdä :D


Laakea savinen kukkaruukku, jossa kaunis koristelu
Apteekkarien kivennäisvesitehtaan lasipullo
Lisäksi löydöissä oli muutama vanha Riihimäen ja Karhulan lasipullo, jotka oli helppo tunnistaa pohjan leimoista. Lisäksi löytyi vanha Arabian kuppi, joka on todennäköisesti ollut Taavan käytössä leimasta päätellen. Ja lisäksi löytyi Luopioisten apteekista ostettu parafiiniöljypullo, jossa vielä oli ehtaa tavaraa sisällä. Lisäksi oli mukana vanhoja lääkepulloja ja -purkkeja. 


Taavan kuppi
Vanha parafiiniöljypullo


Onneksi alapohjan pönkittäminen auttoi ja lattia ei notku enää niin paljon, mutta ainakin vielä kerran Ismon kuitenkin pitää sukeltaa alapohjaan tukemaan lattiaa toisestakin päästä. Ismon ollessa alapohjassa vein viimeiset tiilet tien vierestä odottamaan kukkapenkkien rakentamista. Siinä sitten huomasin että Holjan eläintarhamme asukkeja ovat myös sisiliskot. Ne paistattelivat päivää romupuiden päällä. Viimeisenä asiana sitten vielä siivosimme paikat tämän viikonlopun vieraita varten.


Sisiliskot
Ensi viikolla emme sitten pääsekään Holjaan, joten saatte myös hengähdystaukoa lukemisesta :D Tähän kuntoon nyt mökki sitten jäi.


Pikkumakkarin nurkka
Vieraita odottava makuuhuone
Tässä vielä vertailun vuoksi "before" -kuva pikkumakkarista :-)

3.6.2013

10 tonnia tiiliä ja pirusti hyttysiä

FB-ryhmissä roikkumisessa on joskus jopa hyötyäkin. Tällä kertaa keskusteluryhmästä löytyi ystävällinen sielu, joka tarjosi meille vanhan leivinuunin purkutiiliä. Kävimme torstai-iltana vilkaisemassa tiiliä ja hyvältähän nuo näyttivät :-)
Kaikenkaikkiaan siirtolavalla oli n. 10 tonnia tiiliä, kiviä, laastia ja muuta uuninpurkujätettä. Suuntasimme perjantaiaamuna mökille, jonne saimme kuljetuksenkin järjestettyä siirtolavasta huolehtivalta firmalta.10 tonnia tiiliä tuli maksamaan 400 Euroa pihaankipattuna. Jaa mitä me niillä tiilillä? Kukkapenkin reunustoja, pihakäytävät, väliaikainen grilli (joka pistettiin kokoon 10 minuutissa), kasvihuoneen lattia, jne... tiiliä kun tuntuu riittävän. 
Tältä näyttää 10 tonnia tiiliä
Tiilten leimat ovat joskus mysteerisiä.
En saanut googlaamalla selville D. Ch. F. leiman merkitystä
Tulitiilten Höganäs -leima on helpommin jäljitettävissä
Perjantai oli kovin kostea päivä, ukkosta oli ilmassa ja alkuiltapäivästä saimme puolen tunnin ravakan kuuron sentin kokoisia rakeita. Minun kotikonttoripäiväni sujui rattoisasti töiden ja palaverien parissa mökillä, mobiilidatan kanssa tuskaillessa, kun taas Kimmo oli kaukaaviisaana ottanut vapaapäivän perjantaille. Kimmo saikin perjantaina jo aloiteltua kukkapenkin reunustan tekoa, mutta järkyttävä kuumuus ja kosteus yhdistettynä Suomen kevyen lennoston jatkuvaan täsmähyökkäykseen tekivät työstä kovin tuskaisaa. Hyttysparvet ovat valloittaneet Holjan. Vessassakäyntikin oli kovin eksoottinen kokemus, huussiin sisälleastuessa vastassa oli satojen itikoiden parvi. Kun sait housut kinttuihin ja istuttua vessanistuimelle jalat olivat mustanaan itikoita ja kädellä läpsäistessä sai viisikin itikkaa tapettua kerralla. Sanomattakin on selvää, että kasvot, niska, selkä, käsivarret ja jalat ovat aika syötyjä viikonlopun jäljiltä. 

Kun ulkonapuuhastelu oli tuskaisaa, Kimmo keskittyi sisällä purkuhommiin, kyytiä saivat keittiön kiinteä kaapisto ja eteisen vessa ja siivouskomero. Nyt eteinen tuntuu kaksi kertaa suuremmalta ja keittiössäkin mahtuu liikkumaan ihan eri tavalla! Ilmeisesti eteisen perällä on ollut aikoinaan myös kiinteä kaapisto, sillä kattopanelointi loppuu n. puoli metriä ennen takaseinää ja tilalla on vain raakalankut. Perjantain rankkasateen ansiosta eteisen vessan katon kipsilevyjen päältä lorahti muutama litra vettä lattialle purun yhteydessä. Eteisen katto pitää siis tarkistaa vielä tämän kesän aikana. 

Raekuuro valkaisi maan!
"If you have a cross to bear, you can as well use it as a crutch"
Keittiön kaapin tukirunko sai kyytiä :-D
Myös pojat pääsivät haistelemaan maalaisilmaa!
Minä puolestaan jatkoin perjantaina olohuoneen viimeisten seinälevyjen paikoilleenlaittoa ja palapeli valmistui lopulta. Nyt saa siivottua olohuoneen siitä järkyttävästä pölystä ja purusta, mitä puukuitulevyistä tulee niitä sahatessa. Vielä tosin pitää pari levyä fixata suurempaan makuuhuoneeseen, mutta ne voi sahata nyt vaikka pihalla. 

Lauantai jatkui kukkapenkin reunuksen teon parissa ja tiilien kannossa.
Olohuoneen lattian uusinnan jälkeen huomasimme, että lattia notkuu keittiön päästä jonkin verran ja lattiaa pitää hieman tukea alhaalta päin. Tämä homma tietysti olisi ollut paljon helpompi tehdä lattiaa tehdessä, mutta vanha lattia ei tuntunut notkuvan niin paljoa kuin uusi, ilmeisesti lastulevyt jäykistivät lattiarakennetta jonkin verran. Onneksi ryömintätila on melkein metrin korkea, niin lattian alla mahtuu hommailemaan aika hyvin. Kävinkin muutaman kevytbetoniharkon pönkiksi, jos ensi viikonloppuna saisi tehtyä tuon homman loppuun. Lauantai oli kovin tuskaisa päivä pihahommille, lämpöä ja kosteutta oli riittämiin. Sunnuntaina puolestaan pihahommat jatkuivat ja kukkapenkin reunus valmistui lopulta. Tiilikasa tosin ei tuntunut pienenneen yhtään, vaikka penkinreunukseen ja pihalle kasaan oli kannettu useita satoja tiiliä. 


Tältä se kukkapenkki reunustoineen näyttää nyt sitten!
Saimme myös tehtyä vanhoista lattialaudoista pienen kasvimaalavan, jonne laitoimme Pakilan viljelypalstalta ylijääneet perunat ja muutaman sipulin. Katsotaan miten Holjassa kasvaa pottu! Istutimme myös pari jättiläiskurpitsaa ja avomaankurkkua ruukuissa maahan. Kasvimaan kohta tuntuu olevan aika savinen, joten kosteutta riittää ja upotimme ruukut n. 15 cm maahan.

Kimmo niitti omenapuiden alta heinää ja vuohenputkea ja törmäsi samalla vanhoihin kuunliljoihin, jotka olivat levinneet laajalle alalle pihatörmään. Lisäksi positiivisena yllätyksenä heinikosta tuli esiin pioni! Kuunliljat saivat uuden kodin uudesta perennapenkistä, mutta pioni saa olla tämän kesän vielä paikoillaan, ennenkuin siirrämme sen pois hedelmätarhasta. Meillä on nyt siis neljä pionia! Jännityksellä odotamme minkä värinen tämä löydökki on!
Lisäksi oppia ikä kaikki kokemus... ei kannata ostaa halpaa viikatetta... bongasin Hong Kongista 9 Euroa maksaneen kahdenkäden viikatteen. Vartin niiton jälkeen terä on vääntynyt ja ei pysy enää kiinnikkeissään paikoillaan... Emme viitsineet lähteä tuomaan viikatetta enää takaisin Helsinkiin ja tekemään reklamaatiota, mutta tietääpähän olla haksahtamatta moisiin houkutuksiin jatkossa.

Tällä viikolla on tiedossa viikonloppuna siivousta, siivousta ja siivousta. Kimmon siskon perhe valtaa mökin ensi viikon viikonloppuna ja mökistä pitää siivota rempparoskat pois, keittiötä hieman järjestellä ja ennenkaikkea, sauna pitää siivota perusteellisesti. Lisäksi kukkapenkin tieltä on korjattu järkyttävä määrä ruohoturpeita ja ne möllöttävät nyt keskellä pihaa. Ne pitää siirtää jonnekin sivummalle maantäytteeksi.