21.4.2013

Mökillä odotti vendetta

Perjantaina kurvasimme jälleen kohti Pirkanmaata. Edellisen kerran kävimme mökillä Pääsiäisenä, meidän piti käydä seuraavana viikonloppuna myöskin, mutta Kimmon satutettua kätensä, siirsimme mökilläkäyntiä suosiolla parilla viikolla. Kävimme ensin Tampereen rakennustorilta täydennystä pellavarivevarastoihin ja otimme mukaan myös muutaman rullan makulatuuripaperia puukuitulevyjen alustapetointia varten.

Mökille pääsimme kuuden maissa illalla ja kaikki näytti olevan kunnossa. Purimme loput olohuoneen lattiasta ja sukelsin jälleen ryömintätilaan tyhjentämään sinne edellisessä remontissa tiputettuja puruja. Niitähän taas riitti. Puruja oli paksuimmillaan maapohjan päällä yli 30 senttiä ja kun purut eristävät tehokkaasti, maa purujen alla oli märkää ja sienimetsän tuoksahdus pölähti taas esiin, kun möyhin puruja. Lisäksi lumien sulamisvettä tuntui olevan maapohjan matalimmassa kohdassa jonkin verran. Pitää miettiä, jos tekisi pienen salaojan tuosta matalimmasta kohdasta ryömintätilan oven alta ulos... 
Puruja ja muuta roinaa olohuoneen toisen puoliskon alta lähti n. 1000 litraa, toiselta puolelta lähti aikaisemmin melkein saman verran. Otimme kolme jätesäkillistä puhtaita puruja talteen vessankuivikkeeksi ja loput menivät kompostiin muhimaan. Purujen seassa oli märäntyneitä laudanpätkiä, seinäpahveja, tapetteja, lehtisilppua ja maata - kaipa parin-kolmen vuoden päästä meillä on hyvää multaa kompostissa.

Tällä kertaa päätimme jäädä yöksi, laitoimme "valmiiseen" makuuhuoneeseen patterin koko illaksi päälle ja huone lämpesi yllättävän nopeasti ja lämpö tuntui pysyvän yllättävän hyvin huoneessa, vaikka huoneen ja toisen makuuhuoneen välistä kevytrakenteista seinää ei ole eristetty ollenkaan, lukuunottamatta suuremman makuuhuoneen seinässä olevia puukuitulevyjä. Patteri oli tietysti koko yön päällä puolella teholla ja emme kärsineet ainakaan kylmästä. Uni puolestaan ei meinannut tulla kovinkaan helposti. Ensimmäinen kerta taisi jännittää tälläkin kertaa ;-)

Lauantaiaamuna jatkoimme olohuoneen lattian kimpussa ja saimmekin lattian melkein valmiiksi ennen kotiinlähtöä, 9 lautaa jäi laittamatta lattiaan. Tällä kertaa näyttää jopa siltä, että laudat menevät tasan, eli yhtään lattialautaa ei tarvitse halkaista! Jei! Kimmon paketissa oleva käsi hidasti tietysti hieman hommia, viimeksi saimme lattian nopeasti tehtyä, sillä Kimmo sahasi lautoja valmiiksi ja minä ruuvasin laudat lattiaan samantien. Tällä kertaa Kimmo niittasi osan ilmansulkupapereista ja sahasi ekovillalevyjä. 

Ihan viimeiseksi pitää kertoa koko reissun kohokohta! Perjantai-iltana Kimmo alkoi laittamaan kumisaapasta jalkaan ja tunsi siellä jotain pehmeää ja ajatteli sen olevan villasukka. Yllätys olikin melkoinen kun saappasta pilkotti siipi. Saappaan käyttö ei oikein enää houkuttanut. Vedin siivestä ja esiin tuli kuollut naakka, joka oli jäänyt jumiin kenkään. Hai saappaat menivät samantien roskiin, sillä naakka oli osittain homehduttanut pohjallisen ja saappaan sisäkankaan. Hetken mietimme, miten ihmeessä naakka oli päässyt sisälle. Pääsiäisen aikaan avoimesta ovesta? Alapohjan ja osittain avoimen lattian kautta? Chättäsin hetken kaverin kanssa ja hän ehdotti hormia. Mielestäni kaikki hormit olivat kiinni, mutta aamulla huomasin, että keittiön ilmanvaihtohormin luukku lieden yläpuoleta oli auennut. Ilmeisesti naakka oli tippunut ilmanvaihtohormiin ja luukku oli ponnahtanut auki ja lintu oli räpiköinyt sieltä sitten sisään. Mutta miksi ihmeessä se oli mennyt pystyssäolleeseen kumikenkään? Heitinkin vitsinä perjantai-iltana, että onko kuollut naakka kumikengässä Luopioislainen verikoston merkki :D

1 kommentti:

  1. Ensimmäinen yö uudessa kodissa (tai mökissä) on aina niin erityinen.

    Voi naakka-poloinen. Vaan toivottavasti niitä ei ole enempää siellä hormista kiinnostuneina. Niiden pesää kun ei sitten saa häiritä ja valmiin, käytetyn pesän hävittäminen on ihan mahdotonta hommaa.

    VastaaPoista