16.8.2015

ilma - tarkistettu, lämpö - tarkistettu, ilmalämpöpumppu - tarkistettu!

Kesä on kohta mennyt, mutta ihan toimettomina emme ole seisseet. Kesähän ei ole ollut viimeisiä päiviä lukuunottamatta parhain mahdollinen. Tosin meitä se ei ole haitannut, sillä mökkihöperöillä on ollut aina hommia.

Ehkä suurimpana uutisena on, että Holjassakin siirryttiin tekniikan aikakaudessa eteenpäin ja meille tuli ilmalämpöpumppu. Viikko sitten asentaja kävi sen laittamassa ja tuossa se nyt hurisee tasaisesti. Tämä mahdollistaa tasaisen peruslämmön pitämisen mökissä myös talvella ja näin ollen paremmin pystyy oleskelemaan pidempiäkin ajanjaksoja Sydän-Hämeen talvisissa maisemissa. Ilmalämpöpumpussa on myös sellainen toiminto mukana kuin etähallinta, eli kun lähdemme Helsingistä mökin suuntaan niin voimme laittaa lämpötilan korkeammaksi, jolloin meillä on lämmintä kun pääsemme Holjaan. Oli vaan asentajalla hiki, kun yritti porata putkea vanhaan hirsiseinään. Oli kuulemma melkoisen kovaa puuta :D.

Siinä se nyt sitten pöhisee


Muita edistyksiä on takapihan siistiminen. Talon vieressähän oli maata tuotu sinne ja nostettu niin että sokkeli ja alimmat osat vuorilaudoituksesta olivat maan alla. Kärräsin tuolta useita kymmeniä kottikärryllisiä maata pois ja tein talon taustasta tasaisen, jotta sinne on helpompi istuttaa nurmikkoa. Tämän lisäksi karsimme vanhoja pusikkoja. Talon seinustasta kaivoin vähän enemmän, laitoin siihen suodatinkankaan ja päälle hiekkaa. Tämän päälle Ismo ehdotti vielä sepelin hankkimista, joten saa sen siistiksi. Vielä on tienpuoleinen seinä kaivamatta. Siinä ei kauaa pitäisi kestää. Mihin tämä maa on kuljetettu?

Maata on siirretty runsaasti pois. Paikoin jopa metrin verran. Sokkeli ja laudat on kaivettu esiin.


Alapiha on tasoitettu ja siihen menikin melkein kaikki multa. Lisäksi kaivoin huussiin uuden polun ja laatoitin sen. Saunan taakse tein pihalta löytyneistä kivistä kiviaidan ja se on selkeänä rajana siirtyessä marjapensaiden luokse. Lisäksi kesäkeittiön ympärille meni melkoisen paljon maata. Tien vieressä kasvoi vanhaa juhannusruusua. Sen siirsin kesäkeittiön läheisyyteen. Talon vieressä oli kaivonrumpu - kuulemma ollut mummon kesäoluiden säilytyspaikkana. Tämä kaivonrumpu kieritettiin kesäkeittiön läheisyyteen - kaivettiin maahan ja toimittaa näin ollen samaa virkaa kuin ennenkin. Alapihassa oli myöskin kivi, jonka kaivoin esille. Ennen kuin tiesimme mitä kivi pitää sisällään ajattelimme jättää sen sellaiseksi. Osoittautui että kivi oli omituisen mallinen. Sivuilta korkea ja keskellä oli monttu. Siinä sitten pähkäilimme kiven kohtaloa. Täytimme keskiosan kivillä ja soralla ja teimme siitä pienen kivipuutarhan.
Vanha "kaljakaivo" uudessa paikassa

Pieni kivipuutarha. Eli muutama maksaruoho ja pakollinen Edelweiss


Kiviaita noudattaa vanhaa ennen vuotta 1932 olevaa tonttien rajaa. Tuolloinhan pieni tontti vanhan vieressä liitettiin osaksi Taavan valtakuntaa :D



Nyt kun on sisäosat mummonmökistä saati lähes tulkoon valmiiksi, on ollut hyvä keskittyä ulkohommiin. Syksylle on vielä muutamia hommia. Talvella sitten rupeamme miettimään ja tekemään alustavia hommia saunan remontoimiseksi. Se on ensi vuoden suurempi homma. Ostin Ismolle saunan remonttia käsittelevän kirjan ja nyt on lukenut sitä kuin pyhiä kirjoituksia, imien samalla uutta tietoa. Kuulemma on saanut jo paljon ideoita miten remontti toteutetaan. Ismo kun meillä suunnittelee - minä olen se, jolle annetaan sorkkarauta ja lapio käteen ja kerrotaan mitä pitää tehdä :D